Koetko, että aika kuluu nopeasti ja että sitä on aivan liian vähän? Kuinka usein sinulla on mahdollisuus pohtia syvemmin omaa elämääsi?

”Opit löytämään sisäisen voimasi ja mikä tärkeintä - miten sitä käytetään. Saat voimaa mennä rohkeasti kohti tavoitteitasi ja unelmiasi!”

10 suomalaista eri alan osaajaa antavat sinulle näkökulmia, työkaluja sekä jakavat aitoja ja koskettavia tarinoita.

Katso mistä tapahtumassa on kyse:

Kirjoittaja, Andy Hopi, Täysii-seminaarin perustaja

Hyvä ystäväni,

osaan aavistaa miltä sinusta tuntuu arjen kiireen keskellä.

Joskus kiireisessä ja hektisessä elämässä saattaa olla haastavaa pysähtyä miettimään syvemmin omaa elämää.

Sinä ansaitset aikaa itsellesi, ajatuksillesi ja tunteillesi.

Ja tämän sinulle haluamme järjestää.

Täysii-seminaari on vuodesta toiseen onnistunut herättämään osallistujissa suuria tunteita ja monilla silmät ovat kostuneet sekä ilosta, että liikutuksesta.

Saat inspiraatiota erilaisilta puhujilta heidän henkilökohtaisten ja elämänmakuisten tarinoidensa kautta. Tässä tapahtumassa huomaat, että suurinkin menestyjä on kuin jokainen meistä. Puhujat ovat ennen kaikkea ihmisiä, jotka näyttäytyvät kuulijoille omana, osin rosoisena itsenään.

Täysii-seminaari on koko kansan tapahtuma, jota ei olisi olemassa ilman suomalaista yleisöä. Olemme saaneet vuosien varrella osallistujilta kullanarvoisia neuvoja tuleviin vuosiin ja hurjan positiivista palautetta, minkä voimalla seminaari on noussut niinkin isoihin puitteisiin kuin Tampere-talon Isoon saliin.

Täysii-seminaarin järjestää Täysii-tiimi

Nyt ehkä pohdit, mistä tämä Täysii-seminaari oikein on saanut nimensä. Olen aina kuulunut musiikki- ja viihdealan moniottelija Elastisen musiikin faneihin. Hän julkaisi kymmenisen vuotta sitten kappaleen Täysii, jonka energisyydestä ja asenteesta olen saanut voimaa. Olen näppäillyt tunteja tietokoneen näppäimistöä kuunnellen tuota kappaletta, saaden siitä hurjasti virtaa.

Kun mietin koko kansalle suunnatun tapahtuman järjestämistä, tajusin, että sana täysii kuvaa hyvin energiaa, jota ihmiset haluavat tapahtumasta saada. Tapahtuma on tehty suomalaisille suomalaisella sisulla, ja se kannustaa ihmisiä täysipainoiseen, täyteen elämään.

Täysii-seminaari tarjoaa 10 erilaista näkökulmaa tämän vuoden teemaan liittyen. On ollut mukava lukea puhujien saamia palautteita. Vuosi toisensa jälkeen huomaamme, kuinka eri osallistujat pitävät eri puhujista. Tähän olemme pyrkineetkin, että voimme tarjota jokaiselle jotakin, erityisesti juuri sinulle.

Opit uusia toimintatapoja ja ajatusmalleja

  • Sisäistät, että epäonnistumisetkin kuuluvat elämään
  • Omaksut miten voimavarat auttavat jaksamaan vaikeina hetkinä
  • Opit katsomaan sairauksia kokonaisvaltaisella tavalla
  • Huomaat, että suhteesi aikaan määrittää kokemuksesi elämästä ja sen mitä saat aikaan
  • Näet pysähtymisen voiman, joka estää sinua uhriutumasta
  • Havaitset, miten voit kokea yhä enemmän syvää tyytyväisyyttä siitä, miten olet valinnut aikasi käyttää - miten olet elänyt
  • Kuulet, miksi nautinto on usein se kielletty hedelmä, joka kiehtoo ja pelottaa
  • Oivallat, ettei milloinkaan ei ole liian myöhäistä alkaa arvostaa ja rakastaa itseään
  • Hahmotat, miten voit saada enemmän aikaan

Hidasta elämää -sivuston perustaja Sanna Wikström puhumassa Täysii-seminaarissa

Saat käytännönläheisiä työkaluja ja vinkkejä

  • Vastaanotat voimaa mennä rohkeasti kohti tavoitteitasi ja unelmiasi
  • Kasvat selviämään äärimmäisistäkin olosuhteista, avaimina ajatuksien ja asenteiden muokkaaminen sekä kiitollisuus
  • Omaksut miten elämän karmein ajanjakso voi olla myös elämän paras ja opettavaisin
  • Tulet tietoiseksi sairauksien syntymisen syistä ja paranemiseen vaikuttavista tekijöistä
  • Saat ohjeita ja vinkkejä siihen, miten löydät omat sisäiset voimasi ja mikä tärkeintä, miten niitä käytetään?
  • Ammennat voimaa toteuttaa kutsumustasi - muiden mielipiteistä huolimatta
  • Kehityt tietoisesti ohjaamaan itseäsi ajan virrassa
  • Löydät voimasi kaikilla elämäsi alueilla

Laulaja-lauluntekijä Anni Mattila esiintymässä Täysii-seminaarissa

Ymmärrät voiman mahdollisuudet

  • Ymmärrät, että oman voiman löytäminen on onnellisen elämän edellytys
  • Tiedostat, kuinka tärkeää on ilmaista oma tahtonsa
  • Oivallat, että usein rajoitteet ovat vain omassa päässä
  • Havaitset sairauden olevan prosessi, joka mahdollistaa ihmisenä kasvamisen
  • Omaksut, että jos et aidosti rakasta itseäsi, et voi aidosti rakastaa ketään muutakaan
  • Oivallat, että viimeistään nyt on aika keskittää energia uuden rakentamiseen ja kehittää elämäsi tärkeintä ihmissuhdetta, suhdetta itseesi
  • Huomaat, että usein puuttuva lenkki elinvoimaan on nautinto
  • Hyväksyt, ettei aina tarvitse olla reipas ja vain jaksaa
  • Käsität avun pyytämisen merkityksen, sillä yhteistyö on voimaa ja vahvuutta

Anna heidän voimaannuttaa sinua:

Nautinto elinvoimana - löydä voimasi kaikilla elämäsi alueilla

Kirsti Kuosmanen on näyttelijä, psykoterapeutti sekä seksi-, rakkaus- ja parisuhdevalmentaja, joka seikkaili ympäri maailmaa etsimässä tietoa ja avainta ihmismielen salaisuuksiin, kunnes löysi takaisin kotiin, kotiin omaan kehoonsa. Sieltä löytyi valtava elinvoima, rakkaus ja nautinto. Kirsti on huomannut, että vaikka monet ovat ottaneet jo suuria harppauksia elämässään usein puuttuva lenkki elinvoimaan on nautinto ja varsinkin seksuaalinen nautinto. Nautinto on avain kukoistukseen ja hyvinvointiin. TÄYSII 2020 -seminaarin puheessaan Kirsti haluaa kertoa, miten nautinto tekee meistä itsevarmoja ja antaa meille voimaa mennä rohkeasti kohti tavoitteitamme ja unelmiamme. Oman kehon rakastaminen auttaa meitä päästämään irti liiasta suorittamisesta ja stressistä, niin töissä kuin makuuhuoneessa. Kun uskallamme vastaanottaa nautintoa, uskallamme rakastaa rohkeasti itseämme ja muita. Saat vastauksen myös siihen minkälaiset harjoitukset ovat polku nautinnolliseen elinvoimaan ja miksi nautinto on usein se kielletty hedelmä, joka kiehtoo ja pelottaa.

KIRSTI KUOSMANEN

Näyttelijä

Ikinuori Aira Samulin villitsi yleisön Täysii-seminaarissa

Sinulla on lupa tahtoa - oman voiman löytäminen on onnellisen elämän edellytys

Halu ja tahto ovat voimakkaita sanoja. Ne liittyvät intohimoiseen elämään. Noora on pohtinut tahdonvoimaa niin työssään joogaopettajana, kirjailijana ja yrittäjänä kuin kolmen lapsen äitinä. Hektinen elämä edellyttää valintoja, valinnat taas edellyttävät, että tietää mitä tahtoo. Luottamus ja kyky antautua elämälle ovat hyvin tärkeitä, mutta yhtä tärkeää on ilmaista oma tahtonsa. TÄYSII 2020 -seminaarin puheessaan toteaa, että tarve tai haluaminen ei ole rikos. Se on itse asiassa onnellisen elämän edellytys: ajelehtiminen ei tuo tyytyväisyyttä, vaan passiivisuus on "ensimmäinen askel helvettiin”. Koko universumi oikeastaan odottaa, että ilmaiset oman tahtosi. Sinun on lähetettävä kutsu, jotta palaset voivat järjestäytyä uudelleen. Mitään tässä maailmassa ei tapahdu sinusta irrallaan, ja sinulla on täysi valta vaikuttaa omaan elämääsi.

NOORA LINTUKANGAS

Kirjailija

Psykoterapeutti Maaret Kallio puhumassa Täysii-seminaarissa

Tahdonvoimaa on kyky pysähtyä - ei juosta

Kun Varpu Hintsasen lapsi sairastui syöpään, niin elämä heitti täydellistä häränpyllyä. Varpu oli opiskellut ja työskennellyt koko ikänsä psykiatrian ja mielenvalmennuksen parissa ja yhtäkkiä kaikista ”elä hetkessä ja arvosta jokaista päivää” -kliseistä tuli täyttä totta. Tuo kolmen vuoden ajanjakso päättyi kesällä 2019 ja Varpusta tuli enkelilapsen äiti. Hänen elämänsä karmein kolme vuotta oli myös tähänastisen elämän paras ja opettavaisin. TÄYSII 2020 -seminaarin puheessaan Varpu kertoo, kuinka joutui vastatusten kaikkien niiden asioiden kanssa, joita hän oli vuosikaudet opiskellut. Hänestä tuli omien oppiensa koekaniini. Varpu uskoo, että kaikista, myös vaikeista ja äärimmäisistä olosuhteista, voi selvitä mieltään valmentamalla, ajatuksiaan ja asenteitaan muokkaamalla sekä kiitollisuudella. Varpu kiteyttää katastrofitilanteiden selviytymispakkauksen kahteen asiaan, mielen voimaan ja lähimmäisenrakkauteen. Kaiken pohjana on uskallus pysähtyä tutkimaan omia ajatuksiaan kriittisesti ja kyky nähdä mitä itse voi oman tehdä hyvinvointinsa parantamiseksi tehdä, sen sijaan että uhriutuu.

VARPU HINTSANEN

Mielenvalmentaja

Liikemies Hjallis Harkimo puhumassa Täysii-seminaarissa

Mistä voimaa toteuttaa kutsumustaan - muiden mielipiteistä huolimatta

Veikko Vallin oli lapsena levoton, lyhytjännitteinen poika, jolla ei ollut omien sanojensa mukaan lukioon mitään asiaa. Oikein valjastettuna vilkas mieli voi olla kuitenkin yrittäjälle iso voimavara, sillä Vallin rakensi urheiluravinnebisneksellä itselleen miljoonaomaisuuden ja samassa rytäkässä mm. keksi sanan ”palautusjuoma”. Kevään 2019 eduskuntavaaleissa Vallin valittiin kansanedustajaksi. Vaalityötä hän oli harjoitellut kuitenkin jo vuosituhannen alussa, nostettuaan Tony Halmeen eduskuntaan. Suorasanaisena miehenä Veikon on täytynyt löytää voimaa toteuttaa omaa kutsumustaan – muiden mielipiteistä huolimatta. Tämän taidon hän haluaa opettaa myös sinulle TÄYSII 2020 -seminaarin puheessaan.

VEIKKO VALLIN

Kansanedustaja

Perinteisesti Täysii-seminaari on avattu yllätysnumerolla

Löydä sisäinen voimasi - koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa rakastamaan itseään

Lapsuudessa Eveliina Mäntykangas koki rajua koulukiusaamista, joka pakotti luomaan vahvan suojakuoren. Kuori alkoi murtua vasta myöhemmin ja aikuisena Eveliina löysi myös herkkyytensä. Aikuisiällä tullut uupumus auttoi häntä tajuamaan, ettei aina tarvitse olla reipas ja vain jaksaa. Pitkään jatkunut ajojahti, jossa hän oli oman itsensä jahtaamana, oli tullut päätökseen. Eveliina kertoo rehellisesti sekä avoimesti suorittajan ja selviytyjän elämästään. Mikä siihen on johtanut ja mitkä ovat niitä voimavaroja, jotka auttoivat jaksamaan vaikeina hetkinä? Mitä jatkuva kontrolloinnin tarve saa ihmisessä aikaan? Mistä hän sai voimaa kohdata itsensä paniikkikohtausten ja ahdistuksen keskellä? Eveliina antaa TÄYSII 2020 -seminaarin puheessaan ohjeita ja vinkkejä siihen, miten jokainen voi löytää omat sisäiset voimansa - ja mikä tärkeintä, miten niitä käytetään. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä alkaa arvostamaan ja rakastamaan itseään. Sillä jokaisen elämässä tärkeimmän ihmisen titteliä tulisi kantaa itse. ”Jos et aidosti rakasta itseäsi, et voi aidosti rakastaa ketään muutakaan”.

EVELIINA MÄNTYKANGAS

Valmentaja

Psykologi Tony Dunderfelt puhumassa Täysii-seminaarissa

Aikaansaamisen voima - kun muutat suhteesi aikaan saat elämältä enemmän

Painaako kiire? Koetko, että aika kuluu nopeasti ja että sitä on aivan liian vähän? Henkilökohtainen suhteesi aikaan määrittää kokemuksesi elämästä ja sen mitä saat aikaan. Helposti kuitenkin riennämme päivästä toiseen isommin ajattelematta, että aika on suhteellista ja että voimme halutessamme itse muodostaa elämäämme paremmin palvelevan suhteen aikaan. TÄYSII 2020 -seminaarin puheessaan Petri Hiissa kertoo miten voit saada ajalta enemmän, aikaansaada enemmän. Emme voi hallita aikaa, mutta voimme tietoisesti ohjata itseämme ajan virrassa. Päivitetään yhdessä suhteesi aikaan, jotta voisit kokea yhä enemmän syvää tyytyväisyyttä siitä, miten olet valinnut aikasi käyttää - miten olet elänyt. Petri Hiissa on verkkovalmennusyrittäjä, joka on perustanut tiiminsä kanssa muun muassa Campwire-digituotealustan ja Digivallankumous-sivuston. Työssään hän auttaa asiantuntijoita surffaamaan muutoksen aallonharjalla ja luomaan menestyviä uuden ajan verkkobisneksiä. Petrin kirjoittama Täydellinen kirja on henkilökohtainen matkaoppaasi täydellisyyden tavoittelusta vapautumiseen.

PETRI HIISSA

Verkkovalmennusyrittäjä

Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopi Tampere-talon lavalla

Positiivisen katseen voima - inhimillisyys saa ihmiset loistamaan

Johanna Luttiselle liikunnan ilo ja hyvä fiilis ovat sydämen asia, joita hän haluaa kaikessa toiminnassaan painottaa. Johanna on psyykkinen valmentaja ja Sankaritaidot®️ -valmennuskonseptin kehittäjä. Hän on myös liikunnan ammattilainen, joka haluaa auttaa jokaista tunnistamaan omia vahvuuksia, lisäämään itseluottamusta, käsittelemään pettymyksiä ja olemaan inhimillisen reilu niin itselleen kuin muillekin. TÄYSII 2020 -puheessaan Johanna kertoo oivalluksistaan positiivisen katseen voimasta, kuinka inhimillisellä kohtaamisella ja erilaisten onnistumisten näkemisellä saat niin itsesi kuin ihmiset ympärilläsi loistamaan.

JOHANNA LUTTINEN

Psyykkinen valmentaja

Täysii-seminaarin lämminhenkinen yleisö

Voimaa paranemiseen - elämä on matka kotiin, omaan itseesi

Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Pequ Nieminen pohtii omien kokemustensa kautta sairauksien syntymiseen ja niistä paranemiseen vaikuttavia tekijöitä. Pequ on käynyt läpi kaksi eri syöpää, tavannut vuosien varrella satoja syöpää sairastavia ihmisiä ja oppinut katsomaan sairautta omalla kokonaisvaltaisella tavallaan. Sairauden voi nähdä prosessina, joka mahdollistaa ihmisenä kasvamisen. Sairaus on myös kehon, mielen ja sielun kutsu muutokseen. TÄYSII 2020 -seminaarin puheessaan toteaa, että nyt on aika keskittää energia uuden rakentamiseen ja aloittaa elämäsi tärkein ihmissuhde, suhde itseesi.

PEQU NIEMINEN

Hidasta elämää -sivuston perustaja

Täysii-tiimi, puhujat sekä mahtava yleisö onnistuneen tapahtuman päätteeksi otetussa yhteiskuvassa

Opin isältäni sisukkuuden, jonka voimalla nyt valloitan vuoria

TÄYSII 2020 -seminaarin puheessaan Lotta Hintsa kertoo isältään formulalääkäri Aki Hintsalta perimästään sisukkuudesta, jonka avulla hän valloittaa nyt vuoria. Tiedossa on huikeita tarinoita. Lotta nauttii itsensä ylittämisestä sekä epämukavuusalueella olemisesta ja treenaa vähintään 20 tuntia viikossa, sillä hänen ammatiksensa muuttunut harrastus on aidosti hengenvaarallinen. Instagramissa hän julkaisee huikeita kuvia, joissa hän on poseeraa yli 7 kilometrin korkeudessa, sillä tämä periksiantamaton nainen on menettänyt sydämensä täysin vuorikiipeilylle. Vuoden 2013 Miss Suomen olet saattanut nähdä myös televisiossa, sillä hän on ollut mukana mm. Tehtävä Lapissa, Tanssii tähtien kanssa, Selviytyjät Suomi ja Fort Boyard Suomi -ohjelmissa.

LOTTA HINTSA

Vuorikiipeilijä

Kirjailija Tommy Hellsten puhumassa Täysii-seminaarissa

Elämässä pitää onnistua, eikä hankkia rikosrekisteri

Wallu Valpio on radiosta sekä televisiosta tuttu mediapersoona, muusikko, kulttuurin tuottaja ja poliitikko. Hänellä on tekemisen asenne kohdillaan, sillä vuonna 2019 hän oli mm. ehdokkaana eduskuntavaaleissa sekä julkaisi bändinsä kanssa uuden biisin musiikkivideoineen. Jos katsoit keväällä 2019 televisiota, niin mahdollisesti näit hänet ja hänen tatuointinsa, sillä hän sijoittui kolmen parhaan joukkoon Selviytyjät Suomi -ohjelmassa.

WALLU VALPIO

Mediapersoona

Palautteita Täysii-seminaariin osallistuneilta

”Loistavat järjestelyt ja etukäteisinfot. Runsaasti työntekijöitä paikalla ja sopivat tauot. Ehti hiukan vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Muuta viihdykettä ei välttämättä tarvitse, riittää kun on hyvät/mielenkiintoiset puhujat. Musiikki keskellä oli kyllä ihan kiva!”

”Olin eka kerran. Kaiken kaikkiaan vallitsi jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne, saman asian äärellä. Myyntipöydät mukava ilmestys, ei huuhaata. Asiat ja jonot sulavasti sujuteltu. Oranssitiimi hoiti asiansa ystävällisesti ja tehokkaasti.”

”Nauratti ja parissa kohtaa tuli kyynelkin silmään. Ostin liput jo ensi vuoden tilaisuuteen ja kerroin tästä jopa samana iltana pikkujouluissa ystävilleni. Kiitos! Tälle oli selkeä paikkansa minun elämäni päivissä ja siinä lauantaissa <3”

”Hieno seminaari. Oli hienoa tulla seminaariin kun oli paljon iloisia, ystävällisesti hymyileviä Täysii-tiimiläisiä, koki olevansa tervetullut ja heti oli apua, jos sitä tarvi. Sisäänkirjautuminen oli vaivatonta.”

”Tämä oli toinen kertani seminaarissa ja täytti kyllä jälleen odotukset. Ensi vuotta odotellessa :) Puhujakattaus oli todella onnistunut ja teema oli juuri sitä, mitä tähän hetkeen tarvitsin.”

”Tykkäsin siitä, että puhujakattaus oli monipuolinen ja jokainen lähestyi aihetta omasta ainutlaatuisesta näkökulmastaan. Teema oli ajankohtainen ja monia koskettava.”

”Kuten aina, roppakaupalla inspiraatiota. Ihania tarinoita, motivaatiota ja rohkaisua, että kuka tahansa voi muuttaa oman elämänsä siihen suuntaan kuin itse haluaa.”

Aivan huikea päivä! Eka, mutta takuulla ei ole viimeinen kerta. Luentokokonaisuudet olivat sopivan pituisia ja sopivassa järjestyksessä.”

Oikein hyvin järjestetty tapahtuma!! Tänä vuonna oli mahtavat puhujat! Joka vuosi ollutkin osa todella mielenkiintoisia.”

”Täysii-seminaarilla on aito halu parantaa kokemusta, joka kerta jotakin on parannettu, kiitos siitä koko tiimille!”

”Mukava ja hyödyllinen seminaari, josta parhaimmillaan sai irti paljon sellaista, mihin voi omaa elämäänsä peilata.”

”Olin ensimmäistä kertaa mukana niin ei oikein osaa toivoa mitään, kokemus oli erittäin positiivinen.”

”Tampere-talo sopi seminaaripaikaksi erinomaisesti sekä sijaintinsa että fasiliteettiensa ansiosta.”

”Esitykset sopivan mittaisia. Paikka hyvä. Hyvä kokonaisuus sopivalla hinnalla. Hyvä konsepti.”

”Järjestelyt toimivat vuosi vuodelta paremmin ja paremmin! Kokonaisuus on erinomainen!”

”Yllättävän vähällä jonottelulla selvisi, ottaen huomioon osallistujamäärän. Kiitos! :)”

”Tekniikka toimi hienosti ja ennen kaikkea, puheiden sisältö oli kohdallaan. Kiitos!”

”Paras Täysii, minkä olen nähnyt! Tämä taisi olla kuudes kerta kun mukana :)”

”Kiitos teidän Täysii-tiimille järjestelyistä ja hienosta tapahtumasta!”

”Järjestelyt onnistuivat loistavasti ja oli paljon erilaisia esiintyjiä.”

”Järjestelyt toimivat loistavasti alusta loppuun.”

”Tosi hyvä konsepti!”

TÄYSII 2020 -seminaarin puheet:

  • Varpu Hintsanen | Tahdonvoimaa on kyky pysähtyä – ei juosta
  • Noora Lintukangas | Sinulla on lupa tahtoa – oman voiman löytäminen on onnellisen elämän edellytys
  • Wallu Valpio | Elämässä pitää onnistua, eikä hankkia rikosrekisteri
  • Kirsti Kuosmanen | Nautinto elinvoimana – löydä voimasi kaikilla elämäsi alueilla
  • Petri Hiissa | Aikaansaamisen voima – kun muutat suhteesi aikaan saat elämältä enemmän
  • Veikko Vallin | Mistä voimaa toteuttaa kutsumustaan – muiden mielipiteistä huolimatta
  • Johanna Luttinen | Positiivisen katseen voima – inhimillisyys saa ihmiset loistamaan
  • Eveliina Mäntykangas | Löydä sisäinen voimasi – koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa rakastamaan itseään
  • Lotta Hintsa | Opin isältäni sisukkuuden, jonka voimalla nyt valloitan vuoria
  • Pequ Nieminen | Voimaa paranemiseen – elämä on matka kotiin, omaan itseesi

TÄYSII 2020 -seminaarin videotallenteet

TÄYSII 2020 -seminaarin teemana oli voima ja Tampere-talon lavalla nähtiin 10 koskettavaa puhetta. Nyt pääset katsomaan nämä puheet videotallenteilta.

14 päivän rahat takaisin -takuu

Tuhannet Täysii-seminaareihin osallistuneet ihmiset ovat olleet tyytyväisiä tapahtumaan ja uskon sinunkin olevan tyytyväinen ostopäätökseesi tallenteiden osalta. Haluamme kuitenkin antaa sinulle 14 päivän rahat takaisin -takuun tilaushetkestä, jotta sinulla ei ole mitään riskiä tilauksen suhteen. Jos haluat perua tilauksesi, voit ilmoittaa siitä 14 päivän sisällä ja saat rahasi takaisin.

Hinta vain 47 euroa - tilaa tallenteet heti!

Voit halutessasi tilata katsottavaksesi myös kaikkien järjestettyjen Täysii-seminaarien tallenteet! Katso lisätiedot tästä.

Inspiroivia katseluhetkiä!

T:Andy ja Täysii-tiimi

P.S. Jos sinulle tulee kysyttävää liittyen Täysii-seminaariin, ota yhteyttä tiimi(at)taysii.fi

© Andy Hopi 2019