Haluan vielä kerran kiittää sinua siitä, että tulit mukaan Bloggaajan Viikkokirjeen tilaajaksi ja sisäpiiriin.

Tiedät nyt, millaista sisältöä lähetän sunnuntaisin klo 10.00 aikaan. Olet varmasti tutustunut blogiini, joten tiedät, millaista sisältöä julkaisen siellä.

Mutta se, mitä et tiennyt on, että tykkään todella paljon yllättää ihmisiä. Ja siksi annan sinulle jotain, mitä muut eivät ole saaneet.

Nimittäin listan juuri niistä työkaluista, joita käytän joka päivä bloggaamisen apuna ja tukena.

Jos olet seurannut blogia pidemmän aikaa, olet varmasti huomannut, että bloggaaminen voi vaikuttaa simppeliltä mutta vaatii aikaa ja paneutumista toimiakseen kunnolla.

Varsinkin siinä vaiheessa, kun bloggaamiseen haluaa kunnolla keskittyä, voi olla vaikeaa tietää, mitä lisäosia, plugineita tai ohjelmia kannattaa hankkia ja mitä ei. Pahimmillaan voit kuluttaa tuhansia euroja turhaan rahaa.

Joten, kun haluat ottaa seuraavan askeleen blogisi kehittämisessä, tässä ovat ne salaisista salaisimmat työkalut, joita itse käytän.

Huomioithan, että osa tällä sivustolla olevista linkeistä on affiliate-linkkejä, joiden kautta saan pienen komission, jos päädyt ostamaan kyseisen tuotteen linkkini kautta. Olen lisännyt pienen bonuksen jokaisen affiliate-tuotteen kohdalle, jotta varmistan, että saat kaikista parhaimman hyödyn ostoksestasi.

Voit luottaa siihen, että jokainen tällä sivulla esitetty tuote on testattu, käytetty tai parhaillaan käytössä. En koskaan suosittele tuotteita tai palveluita, joita en ole itse henkilökohtaisesti testannut ja käyttänyt.

(P.s. Tiedän, että olet rehellinen ja kunnioitat työtäni niin paljon, että et yritä hankkia ilmaisia bonuksia ilman ostoa. Valitettavasti joskus minuun otetaan yhteyttä ja kerrotaan, että ostos on tehty ja pyydetään bonusta. Pystyn kuitenkin tarkistamaan ostokset tilastoista, joten säästät meidän molempien aikaa, kun pyydät bonukset vain, kun olet oikeasti hankkinut tuotteen linkkini kautta. Suuret kiitokset etukäteen tuestasi ja avustasi. Sinun avulla pystyn tuottamaan vieläkin parempaa sisältöä blogiin ja viikkokirjeisiin.)

Blogin koti eli palvelintila

  • Bluehost –> kun sinulla on jokin muu domain kuin .fi Bluehostin kautta pystyt asentamaan WordPress blogin yhdellä klikkauksella, sinulla on 24/7 toimiva tuki sekä 30 päivän rahat takaisin takuu. Lue WordPress blogin perustamisen ohjeet täältä sekä täältä. Tällä hetkellä kaikki muut sivustot, joissa ei ole .fi päätteistä domainia, ovat edelleen Bluehostilla.

 

  • Hostingpalvelu –> kun sinulla on .fi päätteinen domain. Siirryin Bluehostilta Hostingpalveluille tammikuussa 2017, kun .fi päätteinen domain oli menossa vanhaksi. Bluehost ei pysty uusimaan .fi päätteisiä domaineja, joten tarvitset välittäjäpalvelun uusimaan .fi päätteisen domainin.

 

  • Joonas Vanhatapio –> kun haluat tekniikkatuen kaupan päälle. Siirsin tiiakonttinen.fi sivustoni ja blogini Joonaksen hellään huomaan kesällä 2017. Joonas tarjoaa selkeän tekniikkatuen ja pientä lisämaksua vastaan tekee tarvittavia teknisiä töitä puolestani. Ajankäyttöni tehostui, kun itse ei tarvinnut enää sompailla eri teknisten haasteiden kanssa.

Teema

  • Creative Market –> WordPress teema, jota parhaillaan käytän, Bluchic Victoria. Ihastuin tähän teemaan alkuvuodesta 2017. Se on todella helppokäyttöinen ja muokattavissa juuri sennäköiseksi kuin haluan. Eikä se maksanut kuin $79. P.s. Creative Marketilta löytyy paljon muutakin ihanaa….

Turvallisuus

SEO työkalut

  • All in One SEO Pack –> WordPress lisäosa (ilmainen) kattaa kaikki hakukoneoptimointiin tarvittavat elementit yhdellä lisäosalla. Älä käytä muita lisäosia tämän kanssa. Helpoiten saat lisäosan käyttöön kirjautumalla omaan WordPressiin ja etsimällä lisäosaa lisäosa luettelosta.

 

  • Yoast –>Wordpress lisäosa (ilmainen). Jos edellinen tuntuu liian monimutkaiselta, kokeile Yoastia. Kun kirjoitat blogipostausta, Yoast näyttää sinulle liikennevaloja (punainen, keltainen ja vihreä) sen mukaan, miten hyvin olet osannut optimoida postauksesi. Yoast antaa myös vinkkejä, mitä kannattaa tehdä toisin, jotta optimointi tehostuu. Helpoiten saat lisäosan käyttöön kirjautumalla omaan WordPressiin ja etsimällä lisäosaa lisäosa luettelosta.

 

  • Broken Link Checker –> Wordpress lisäosa (ilmainen). Tämä lisäosa tarkistaa onko blogissasi tai sivustollasi rikkinäisiä linkkejä. Rikkinäiset linkit vaikuttavat olennaisesti hakukonenäkyvyyteen eikä lukijatkaan niistä pidä. Lue lisää aiheesta täältä. Huomioi kuitenkin, että tämä lisäosa vie paljon tilaa WordPress blogissasi, joten älä käytä sitä jatkuvasti. Esimerkiksi ota se käyttöön 4 kertaa vuodessa ja poista heti käytön jälkeen. Helpoiten saat lisäosan käyttöön kirjautumalla omaan WordPressiin ja etsimällä lisäosaa lisäosa luettelosta.

 

  • Google Analytics –> Googlen ilmainen työkalu, jonka avulla selvität, mitä lukijat lukevat blogissasi, miten pitkään he viihtyvät blogissasi ja kuka / ketkä ohjaavat sinulle liikennettä omista blogeistaan. Hyödynnä esimerkiksi uudistamalla vanhoja blogipostauksia tai kirjoittamalla vieraskynäpostauksia. Google Analyticsia varten tarvitset gmail-sähköpostiosoitteen.

 

 

  • Google Page Speed insight –> Googlen ilmainen työkalu, joka tarkistaa sivustosi latausnopeuden ja kertoo, mitkä asiat heikentävät latausnopeutta. Miksi tämä on tärkeää? Mitä hitaammin sivusto latautuu, sitä nopeammin lukija häviää blogista – eikä välttämättä enää palaa.

 

  • Website Grader –> Hubspotin ilmainen työkalu, joka näyttää kattavemmin, miten sivustosi jaksaa ja miten nopeasti se latautuu.

Sähköposti ja viikkokirje

  • LeadPages –> Tällä teen sekä myyntisivuja, laskeutumissivuja että liittymiskuvia blogiini. Mitä monipuolisemmin pystyt ohjaamaan uusia upeita henkilöitä sähköpostilistalesi, sitä nopeammin listasi kasvaa. Lue aiheesta lisää täältä.

 

Kuvat ja some julkaisujen tekeminen

  • Picmonkey –> ilmainen netissä toimiva ohjelma, jolla teen bannereita ja rajaan kuvia

 

  • Canva –> ilmainen netissä toimiva ohjelma, jolla teen bannerita, oppaita, työkirjoja ja e-kirjoja

 

  • Tinypng –> ilmainen ohjelma, joka pakkaa kuvat pienemmäksi. Suositus on, että kuvat, jotka lataat blogiin, ovat alle 100kt suuruisia. Tällä tavalla kuvat eivät rasita blogia liikaa ja kuvat latautuvat nopeasti.

 

  • Bloguettes –> kuvapankkikuvia (maksullisia), joita käytän blogissa, postauksissa ja markkinoinnissa

 

  • Pixabay –> kuvapankkikuvia (ilmaisia, suositus on lahjoittaa kuvaajalle kuppi kahvia Paypalin kautta), joita käytän blogissa, postauksissa ja erilaisissa tuotteissa

 

  • Depositphotos –> kuvapankkikuvia (maksullisia). Depositphotosilla on toisinaan tarjouksia, esim. 100 kuvaa $25 kertamaksulla.

Kurssit ja kirjat

  • Making Sense of Affiliate Marketing –> Michelle Schroeder-Gardner on affiliatemarkkinoinnin kiistaton kuningatar. Vuonna 2016 hän teki blogillaan lähes $1,000,000. Ostin Michellen tekemän verkkokurssin kesällä 2016 ja opiskelin sen ennätysajassa. Sen ansiosta minäkin ansaitsen passiivista affiliatetuloa noin 2.000,00 € joka kuukausi.

 

  • Bloggaajasta Ammattilaiseksi –> Bloggaamiseen keskittyvä verkkovalmennus, jonka kehittäjä on päävalmentaja toimii allekirjoittanut. Kaikki opit, joita 10 vuoden aikana on tullut kerättyä, on puristettu 12 viikon mittaiseen verkkovalmennukseen. Lue lisää kurssistä täältä. Yli 250 bloggaajaa on jo käynyt kurssin läpi ja rakentanut toimivan, kasvavan ja menestyvän blogin.

 

  • Hakukoneoptimointia Bloggaajille –> Niin ikään allekirjoittaneen kehittämä verkkokurssi, jossa kerron ja näytän, miten hakukoneoptimointi tehdään käytännössä. Kurssilla käyn läpi erilaisia työkaluja, ohjelmia ja sivustoja sekä kerron 6 virhettä, jotka kannattaa välttää, jos haluat, että blogisi löytyy jatkossakin Googlesta.

 

  • Kirjoita koukuttavia blogitekstejä -opas –> Tämä tiivis 31-sivuinen opas on kirjoitettu sinulle, joka haluat kirjoittaa blogitekstejä, jotka luetaan yhdeltä istumalta ja jätetään päiviksi auki välilehteen. Oppaassa olen kertonut 10-osaisen kirjoitusprosessini, jonka saat kopioida omaan käyttöösi. Lue lisää täältä.

 

  • 4-tunnin työviikko –> Kirja, josta kaikki alkoi. Tämä kirja on käänteentekevä omalla urallani. Tämän kirjan lukemisen jälkeen mikään ei enää ollut entisensä. Minun on siis varoitettava, että kirjan lukemisen jälkeen voit hyvin nopeasti löytää itsesi laiturinnokasta kirjoittamasta blogitekstejä samalla, kun siemailet kahvia, teet tai vaikka valkkaria. 😀

 

  • Ajattele oikein ja menesty –> Kirja, jonka sisältöön lähes kaikki valmentajat vannovat. Olen lukenut kirjan kahteen kertaan läpi ja aina sieltä löytää jotain uutta ajateltavaa. Kirjan ensipainos on julkaistu 1937 mutta sisältö on edelleen ajankohtaista tänä päivänä.

Muut 

  • Prettylink –>Wordpress lisäosa (ilmainen). Tämä ”naamioi” affiliate- ja kumppanuuslinkit sinun blogisi linkeiksi. Ne näyttävät siisteiltä ja huokuvat luottamusta.

 

  • Bitly –> ilmainen linkkien lyhentämiseen käytetty ohjelma. Tee pitkistä affiliate- tai kumppanuuslinkkejä lyhyit ja helpommin muistettavia. Käytä esim. oppaissa, kirjoissa tai vaikka webinaareissa.

 

  • Goo.gl –> ilmainen linkkien lyhentämiseen käytetty ohjelma. Tee pitkistä affiliate- tai kumppanuuslinkkejä lyhyit ja helpommin muistettavia. Käytä esim. oppaissa, kirjoissa tai vaikka webinaareissa.

 

  • Blogin Syväanalyysi –> Noin 12 sivuinen raportti, jossa blogisi käydään läpi 4 eri näkökulmasta; hakukoneoptimointi, käyttäjäystävällisyys, ulkoasu ja navigoitavuus sekä sisällön luettavuus ja houkuttelevuus. Ennen kuin alat muokkaamaan omaa blogiasi suuntaan tai toiseen, suosittelen lämpimästi tämän raportin hankkimista. Lue lisää täältä.