Näin rakennat toteuttamiskelpoisen 9 – 17 exit -strategian

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Näin rakennat toteuttamiskelpoisen 9 – 17 exit-strategian. Haluan heti tämän postauksen alussa sanoa, että en kannusta ketään lähtemään vakituisesta työpaikasta hetken mielijohteesta. En voi tietää millainen elämäntilanne sinulla on ja millaisia vastuita ja velvollisuuksia harteiltasi löytyy.

Siksi toivon, että suhtaudut tähän postaukseen vain yhtenä esimerkkinä. Oma polkuni ja irtiottoni 9 – 17 elämästä oli raju. Monta palaa ja tähteä osui oikealle kohdalle. Otin riskin, joka kantoi ja kantaa edelleen. Mutta en voi luvata, että sinun irtiottosi – exit -suunnitelmasi – toimii samalla tavalla.

Näin rakennat toteuttamiskelpoisen 9 – 17 exit -strategian

Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, tekisin muutaman asian toisin. Hitto, jos voisin kääntää kelloa oikeasti taaksepäin, kääntäisin sitä 10 vuotta. Niin pitkälle pitäisi mennä, jotta suunnitelmasta tulisi täydellinen. Se ei kuitenkaan ole mahdollista ja siksi haluan kertoa sinulle mitä itse tein ja mitä tekisin nyt toisin, jos voisin palata ajassa taaksepäin.

9 – 17 oravanpyörästä poistuminen ei sovi kaikille. On ihan eri asia suunnitella elämää, jos olet 20-v lapseton sinkku kuin 40 lähestyvä kahden teini-ikäisen yksinhuoltajaäiti. Kun luet tätä postausta, lupaa minulle, että mietit, harkitset ja suunnittelet koko paketin kunnolla alusta loppuun, ennen kuin teet päätöksiä.

Miksi kirjoitan tätä postausta?

Koska tiedän, että monet lukijoistani ovat ”tulleet tiensä päähän”. He eivät enää jaksa ikuista oravanpyörää, kasvavia vaatimuksia ja pienentyvää palkkaa. He eivät halua olla muiden juoksupoikina ja -tyttöinä. He eivät halua, että heitä määräillään ja heitä siirrellään kuin pelinappuloita shakkilaudalla.

He haluavat nauttia elämästä, kuten siitä kuuluukin nauttia. He ovat valmiita elämään jopa pienemmällä määrällä rahaa saadakseen nukkua aamulla pidempään, nauttiakseen kiireettömästä ruuanlaitosta ja terveellisestä ruuasta perheensä parissa tai kuten minä, nauttia siitä hetkestä, kun lapset tulevat koulusta kotiin ja jutella heidän kanssaan koulupäivästä.

Jos tämä kuulostaa sinusta tutulta, tämä postaus on kirjoitettu sinulle

Tämä postaus ei ole tarkoitettu heille, jotka eivät vain halua lähteä töihin, koska heitä laiskottaa. Tämä ei ole heille, jotka olettavat, että tekemällä vaaditun minimin, on oikeutettu suuriin palkkioihin. Eikä tämä postaus ole heille, jotka istuvat sohvalla ja odottavat, että ihmeitä tapahtuu.

Näin rakennat toteuttamiskelpoisen 9 - 17 exit -strategian

Tämä on heille, jotka tietävät, että heillä on paljon annettavaa ja he ovat valmiita tekemään kaikkensa saavuttaakseen omat unelmansa.

1. Selvitä, mitä sinä oikeasti haluat

Todennäköisesti luet tätä postausta, koska et ole tyytyväinen tilanteeseen jossa parhaillaan olet. Se voi johtua siitä, että olet antanut muiden sanella mitä sinun pitää tehdä, olla ja kuinka paljon velvollisuuksia sinun täytyy harteillasi kantaa. Voi jopa olla, että

  • vanhempasi ovat odottaneet sinun tekevän sitä työtä jota nyt teet
  • menit opiskelemaan, koska sen jälkeen piti olla varma työpaikka
  • ehkä vaihdoit työpaikkaa, koska se näytti hyvältä CV:ssä
  • tunnet itsesi tärkeäksi ja merkitykselliseksi
  • muut ihmiset, paitsi sinä, ovat onnellisia valinnoistasi

Jos tämä kuulostaa tutulta, olet siellä missä olet vääristä syistä. Pysymme ja pitäydymme niissä ”normeissa”, jotka yhteiskunta on asettanut. Tässä siitä hyvä esimerkki:

Näin rakennat toteuttamiskelpoisen 9 - 17 exit -strategian

Kuva on bongattu LinkedInistä, Juho Toivolan feedistä. Krediitit siis hänelle.

Mutta siis, yhteiskunta on edelleen vahvasti sitä mieltä, että työtä on tehtävä 9-17, jotta olet edes jollain tasolla yhteiskuntakelpoinen. Mutta eihän se tietenkään näin mene. Kumpi on tuottavampaa: Se, että saat itse määritellä omat työajat, johtaa itseäsi ja saada loistavia tuloksia vai rämpiä työpaikalle tatti otsassa, kuunnella alati kasvavia vaatimuksia ja tehdä vain se minimi, koska mikään ei kuitenkaan riitä ja kelpaa…?

Ennen kuin voit lähteä rakentamaan omaa unelmaelämääsi, sinun täytyy tietää, mikä se on. Yksin sen löytäminen voi olla vaikeaa, joten suosittelen lämpimästi harkitsemaan henkilökohtaista valmentajaa.

Hyppääminen pois vakituisesta työpaikasta oli rohkea veto. Ja olen saanut kuulla siitä monta kertaa. Mutta tiesin, että tulen onnistumaan suunnitelmassani, koska halusin tätä niin paljon ja olin valmis tekemään sen eteen töitä.

2. Ole kriittisen realistinen nykytilanteestasi sekä tulevaisuudesta

Kun olemme pitkään samassa tilanteessa, siitä tulee meidän mukavuusaluetta. Siedämme huonojakin hetkiä, koska ne ovat tuttuja ja turvallisia. On helpompi ajatella unelmaa kaukaisena haaveena kuin realistisena tavoiteena. Joten siihen se sitten jääkin. Unelmaksi, ilman konkreettista suunnitelmaa.

Oman mukavuusalueen murtaminen on aina pelottavaa – kunnes kuljet sen yli yhden kerran. Joka kerta, kun pakotat itsesi menemään ulos mukavuusalueelta, mukavuusalueesi kasvaa. Ero minun ja sinun välillä on vain siinä, että olen pakottanut itseni kulkemaan ulos omalta mukavuusalueelta, sietämään epävarmuutta ja sitoutunut tekemään väsymättömästi töitä oman tavoitteeni eteen. Siinä kaikki.

Menestyksellä ei ole mitään tekemästä onnen kanssa. Ja se on hyvä asia

Mieti hetki omaa päivääsi nyt. Kirjaa ylös, mitä teet ja millaisia tunteita päivä sinussa herättää. Sen jälkeen vaihda muutama asia nykyisestä päivästä siihen, mitä tavoittelet. Esimerkiksi jos tavoitteenasi on saada 3 tuntia enemmän vapaa-aikaa, istu alas ja mieti, mitä tekisit sen 3 tunnin aikana. Fiilistele sitä. Sulje silmät ja tee siitä mahdollisimman konkreettinen.

Vapautta ja vapaa-aikaa on yllättävän helppo saada. 2017 bisnesskatsauksen lopussa kirjoitin:

”Vuoden 2018 teemana tulee olemaan rentous, rauhallisuus, loma ja automatisoitu myynti. Olen sitä mieltä, että olen sen ansainnut.”

Kolme näistä neljästä tavoitteesta on jo saavutettu ja vuosi on vasta puolessa. Miten onnistuin? Rakentamalla oikeat ja toimivat prosessit sekä oikea tapa työskennellä. Nyt opetan tätä samaa muille Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ verkkovalmennuksen 1. moduulissa.

Miltä elämäsi todellisuudessa näyttäisi ilman oravanpyörää? Listaa ylös sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Ole kriittinen. Negatiivisten vaikutusten kohdalle mieti 3 ratkaisua, miten selvität nämä tilanteet. Positiivisuus on hyvä ja siihen kannattaa keskittyä mutta on tärkeää muistaa, että elämässä tulee eteen yllätyksiä. Mieti etukäteen mahdolliset ja potentiaaliset negatiiviset ”yllätykset” ja keksi etukäteen, miten ratkaiset ne.

Lue myös tämä: Miten rakensimme paikkariippumattomasti toimivan etätiimin?

Ole avoin, positiivinen ja realistinen

Älä kuitenkaan maalaile piruja seinille. Realistisuus on kaiken a ja o. Ongelmista selviää aina ja apua on aina saatavilla. Jumiin ei kannata jäädä pitkäksi aikaa.

Negatiiviset vaikutukset voivat olla esimerkiksi:

  • sinulla ei ole säännöllistä palkkatuloa laskujen maksuun
  • sinulla ei ole samoja etuja kuin työntekijällä

Nämä eivät välttämättä ole huonoja asioita vaan asioita, joista sinun täytyy ottaa vastuu itse. Nyt sinun on helpompi laskea, miten paljon sinun täytyy ansaita kuukaudessa, jotta muutos kannattaa tehdä. Tässä kohtaa siis täytyy laskea budjetti ja rakentaa tulovirta/tulovirtoja vastaamaan sitä.

Positiivisia vaikutuksia voivat olla esimerkiksi:

  • enemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa
  • rentous perhedynamiikassa
  • vapaa-aikaa pitää itsestä huolta

Seuraavaksi kirjoita ylös, ketkä ovat riippuvaisia sinun menestyksestäsi ja kirjoita konkreettisia tapoja, miten he tarvitsevat sinua. Esimerkiksi:

  • Sinä | Sinä olet tärkein. Aina. Et pysty pitämään huolta muista, ellet pidä ensin huolta itsestäsi. Sinun tulee olla onnellinen, tyytyväinen, terve ja elää tasapainoista arkea ilman stressiä. Sinun henkilökohtaiset menosi ovat n. 400 € kuussa.
  • Puoliso | Haluaa, että sinä olet onnellinen. Haluaa, että olet terve. Haluaa viettää enemmän aikaa kanssasi. Tarvitsee sinun apuasi 500 € kuussa perheen taloudenhoitoon (ruoka, laskut ja lainat)
  • Lapset | Tarvitsee sinua roolimalliksi. Tarvitsee sinua viettämään enemmän aikaa kanssaan. Tarvitsee uuden polkupyörän ja uuden puhelimen, yhteensä 800 €.

Seuraavaksi laske realistisesti, miten paljon sinun tulee saada rahaa, jotta tämä suunnitelma on mahdollista toteuttaa. Listaa myös erilaisia vaihtoehtoja, miten ja mistä sinun on mahdollisuus saada tuloja. Voit hahmotella myös tulevia tuotteita ja niiden hintoja.

Kirjoita ylös ihmisiä, joihin voit tukeutua ja joilta voit pyytää apua tarvittaessa. Esimerkiksi kuinka paljon puolisosi pystyy kattamaan perheen yhteisiä laskuja siihen saakka, kunnes sinä saat tuloja? Miten paljon sinulla on säästössä ”pahan päivän” varalle? Onko järkevää rakentaa varakassa ennen kuin hyppäät oravanpyörästä pois? Järkeväähän se on, että sinulla on vähintään 3 kuukauden menot katettu säästössä ennen kuin jäät töistä pois.

Lue lisää: Anna anteeksi jos digiyrittäjyys ja bloggaaminen näyttää helpolta

3. Rakenna suunnitelma ja ota se käyttöön yksi tehtävä kerrallaan

Tässä vaiheessa sinun on hyvä alkaa opetella ajattelemaan kuin yrittäjä. Vaikket olisikaan perustamassa yritystä, yrittäjyys-mentaliteetista on aina hyötyä. Mutta oletan, että jos luet tätä postausta, sinun tavoitteenasi on tulla joko digi- tai lifestyle-yrittäjäksi. Muokkaa sosiaalisen median profiilit ja somekanavat tukemaan tulevaa yritystä. Kerro ystäville, sukulaisille ja työkavereille, että otat vastaan uusia asiakkaita.

Aloita oman sähköpostilistan kasvattaminen. Investoi omaan kehitykseen, brändin rakentamiseen ja yrittäjyyden syventämiseen. Investoi ja aloita opiskelu jo siinä vaiheessa, kun olet vielä töissä ja sinulla on säännöllinen tulo. Henkilökohtaisen kehittymisen ansiosta tulet näkemään tuloksia nopeammin.

Saattaisit pitää myös tästä: Miten tutkijasta tuli bloggaaja?

Mieti missä vaiheessa jäät kokonaan oravanpyörästä pois. Onko mahdollista vähentää työntekoa pikkuhiljaa? Ottaa ensin yksi etäpäivä ja sitten toinen? Vaihtaa kokoaikatyö osa-aikatyöhön ja tavata asiakkaita? Mikä on sinulle paras mahdollinen vaihtoehto?

Jotta asiakaspohjasi ja tulovirtasi kasvaa, sinulla täytyy olla erittäin tarkkoja ja realistisia tavoitteita. Kuinka monta asiakasta tarvitset per kuukausi? Millaista apua tarjoat? Miten paljon aikaa menee tapaamisen valmisteluun, entä jälkitöihin? Miten paljon laskutus vie aikaa? Entä markkinointi? Miten paljon sinun tulee saada tuloja 3 kuukauden kuluttua? Entä 6 kuukauden? Vuoden loppuun mennessä? Mihin saakka varakassa riittää?

Ole tavoitteelinen ja suunnitelmallinen

Aseta tarkat tavoitteet ja seuraa niitä viikoittain. On erittäin tärkeää mitata etenemistä, jotta pystyt tekemään muutoksia suunnitelmaan ja strategiaan. Jos et näe niitä tuloksia joita haluat, silloin sinun täytyy tehdä muutoksia siihen, miten teet töitä. Simppeliä! Sinun on myös nähtävä, mikä toimii ja mikä ei. Ja vieläkin tärkeämpää on mitata oikeita asioita.

Esimerkiksi:

Rakennat verkkokurssin ja pilotoit sen. Olet asettanut tavoitteeksi saada siitä 5000 € myyntiä. Pilotin jälkeen näet, että myyntiä tuli 2500 € ja olet pettynyt. Mutta tarkoittaako tulos, että pilotointi on epäonnistunut?

Ei.

Koska euroja tärkeämpää on mitata konversiota. Kuinka moni näki kurssin myyntisivun, entä kuinka moni heistä tuli mukaan kurssille? Jos konversio on 5 %, pilottti on onnistunut. Se tarkoittaa, että seuraavalla kerralla sinun tulee keskittyä siihen, että saat enemmän ihmisiä myyntisivulle.

Tämä ja paljon muuta opetan Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ verkkovalmennuksessa. Valmennuksessa kerron myös minkä virheen tein itse vuonna 2016 ja osin vielä 2017 ja jonka johdosta liiketoimintani oli vähällä päättyä alkuunsa. Onneksi tajusin virheen ja korjasin sen. Sen jälkeen liiketoimintani on vain kasvanut.

Näin rakennat toteuttamiskelpoisen 9 – 17 exit-strategian. Millaisia ajatuksia sinulla nousee esiin? Jatketaan keskustelua alla 🙂

Tämänkin voi jakaa... kuten HBOn tunnarit

Julkaistu kategoriassa: