Bloggaajana harteillasi istuu suuri vastuu. Olet roolimalli, sillä tälläkin hetkellä ympärilläsi on ihmisiä, lukijoita ja ystäviä, jotka ajattelevat sinun olevan maailman paras tyyppi.

Jokunen vuosi sitten löysin Maya Angeloun lainauksen:

”Ihmiset eivät muista mitä sanoit. Ihmiset eivät muista mitä teit. Mutta ihmiset muistavat ikuisesti, mitä sait heidät tuntemaan.”

Tuon lainauksen jälkeen olen aina miettinyt todella tarkkaan sitä, mitä suustani lausun ja sormieni välityksellä kirjoitan. Tavoitteenani sekä valmennuksissa että omassa elämässä on aina toimia positiivisena esimerkkinä ja roolimallina, kannustaa, innostaa, inspiroida ja tukea.

Mutta fakta on, että positiivisuus ei ole seksikästä. Jos katsomme uutisia ja luemme lehtiä, negatiivisuus on se, joka myy. Mitä negatiivisempi ja provosoidumpi asia saadaan kirjoitettua, sitä enemmän se saa huomiota ja lukukertoja.

Ymmärrän täysin, että taiteilu oman mielipiteen, faktan ja valheen välillä on joskus vaikeaa. Mutta bloggaajina meillä on aina vastuu kirjoittaa totuus. Maailmaan mahtuu mielipiteitä mutta mielipide ei saa koskaan olla harhaanjohtava tai valheellinen.

Ja vaikka sinä ja minä kirjoitamme oikeaa ja totuudenmukaista tietoa omiin blogeihin, on tärkeä tiedostaa, että jokainen meistä voi joutua negatiivisen, kriittisen, harhaanjohtavan tai valheellisen mielipiteen kohteeksi. Mitä suositummaksi blogisi  käy,

  • sitä enemmän sinua aletaan tunnistaa
  • sitä enemmän keräät yhteisöä oman blogisi ympärille
  • ja sitä enemmän joukkoon mahtuu  myös niitä, jotka eivät pidä siitä mitä teet.

Ja kun nämä ihmiset pääsevät ääneen, lopputulos voi olla todella ilkeää luettavaa.

Nuorella iällä tai aloittelevana bloggaajana ilkeiden ja negatiivisten kommenttien lukeminen voi satuttaa syvästi. Jopa niin pahasti, että bloggaaja päättää lopettaa koko bloggaamisen. Se on harmi, sillä mielestäni jokainen blogiunelma on toteuttamisen arvoinen.

Kukaan meistä ei säästy negatiiviselta kommentoinnilta. Emme voi täysin suojautua niiltä. Emme pysty ennakoimaan niitä. Siksi halusin kirjoittaa tämän postauksen. Toivon sen tuovan sinulle valoa pimeyteen ja toimivan sinulle voimannuuttavana lähteenä niihin hetkiin, jos/kun ilkeitä, negatiivisia tai valheellisia kommentteja kohdallesi osuu.

Ilkeä kommentti vai nettikiusaaminen?

Kommentin, kritiikin ja nettikiusaamisen raja on usein häilyvä. Kiusaajalle on tyypillistä perustalla omia kommenttejaan ”vitsinä” tai ”parodiana”. Näinhän kiusaajat aina tekevät. He oikeuttavat oman käytöksensä ja kommenttinsa huumorilla. ”Etkö nyt huumoria ymmärrä?!” ”Se oli vaan vitsi!”

Se, mikä on nettikiusaajalle huumoria, vitsailua tai hauskapitoa, voi vastaanottajalle olla todella ahdistavaa. Pahinta tässä on se, että koskaan ei voi tietää, mitä kommentin kohde ja vastaanottaja parhaillaan käy läpi. Ei voi koskaan tietää, missä kulkee se kärsivällisyyden raja, jonka jälkeen kommentin vastaanottaja ei enää jaksa.

Bloggaajatkin ovat tehneet itsemurhia nettikiusaamisen ja ilkeiden kommenttien takia.  Viimekädessä nettikiusaamisen raja ylittyy, kun bloggaajasta aletaan kirjoittaa ja levittää valheellista tietoa. #nettikiusaaminenonrikos

Bloggajan ja mielipidevaikuttajan sortuessa nettikiusaamiseen, kaikki bloggaajat joutuvat huonoon valoon. Ja yritykset tuskin haluavat tulla leimatuksi kiusaamisen hyväksymisessä tai kiusaamiseen kannustamisessa. Nettikiusaamisella on siten kauaskantoisia seurauksia.

Toimi näin, jos saat osaksesi negatiivista kommentointia tai nettikiusaamista

Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Mutta sinulla ei ole velvollisuutta olla sylkykuppina, jos jollakulla on paha mieli. Siksi annan sinulle muutaman konkreettisen vinkin, joihin voit turvautua jos/kun negatiivisia, ilkeitä ja jopa valheellisia tietoja sinusta levitetään:

  • Jos kommentti on negatiivinen ja kommentoija anonyymi, poista kommentti. Sitä ei tarvitse julkaista eikä lukea.
  • Jos kommentti on rakentava ja kommentoija anonyymi, kiitä kommentoijaa ja pyydä, että hän antaisi kommentin uudelleen omalla nimellään avoimuuden vuoksi.
  • Jos komentti sisältää valheellista tietoa, olipa kommentoija anonyymi tai omalla nimellään, ota kommenteista kuvaruutukopiot ja marssi poliisiasemalle. Nettikiusaaminen on rangaistava rikos, josta ei selviä huumorilla eikä parodialla.
  • Jos haluat vastata negatiiviseen kommenttiin toimi näin:
    • Sulje tietokone hetkeksi ja vedä syvään henkeä
    • Pyri rauhoittamaan itsesi ja ajattelemaan kommenttia puolueettomasti
    • Pyri ymmärtämään kommentoijaa – hänellä on juuri nyt suuri tarve tulla kuulluksi
    • Kun olet rauhoittunut, kirjoita vastaus positiiviseen sävyyn kiittäen kommentin jättäjää rehellisestä ja avoimesta kommentista

Lopuksi:

  • Älä jää yksin pohtimaan ja lukemaan negatiivista, ilkeää tai valheellista kommenttia
  • Kerää ympärillesi joukko ihmisiä, jotka tukevat sinua
  • Pidä loppupäivä vapaata ja tee jotain hauskaa
  • Ja muista, voit aina lähettää minulle sähköpostia ja kertoa kokemuksestasi. En koskaan julkaise, levittele tai jaa kertomaasi muille. Olen täällä juuri sinua varten, tukien ja turvaten matkantekoasi kohti upeaa blogiunelmaasi <3

Haluatko itse antaa palautetta kollegalle tai ammattilaiselle? Toimi silloin näin:

  • Harkitse, kannattaako palaute antaa julkisesti vai onko parempi antaa se privaatisti.
  • Mielipiteen muuttuu hyvin äkkiä toisen nöyryyttämiseksi ja alistamiseksi.
  • Jos et itse ole valmis saamaan samanlaista palautetta julkisesti, älä anna sitä myöskään muille.
  • Ammattilaisen tunnistaa siitä, että hän ei yritä mustamaalata muita vaan pyrkii auttamaan antamalla rakentavaa palautetta.

#positiivisen #nettikommentoinnin #puolesta