Blogista Bisnekseksi | Miten rakennat liiketoiminnan blogin ympärille? [sisältää työkirjan]

Postauksen lukemiseen käytettävä aika n. 7 min

Tehtävien tekemiseen käytettävä aika 2 h – 10 h


Olen saanut paljon yhteydenottoja bloggaajilta, jotka kertovat, että he ovat alkaneet rakentaa omaa liiketoimintaa blogin ja bloggaamisen ympärille. Ihan huippua!

Olen kohta toiminut yrittäjänä jo kolme vuotta enkä voi uskoa, miten nopeasti aika on mennyt. Muistan vieläkin sen päivän, kun suljin työpaikan oven (Nordea) viimeisen kerran elokuussa 2014 ja jäin vakituisesta palkkatyöstä pois.

Päivääkään en ole katunut, vaikka matka ei olekaan ollut se kaikista helpoin. Saan silloin tällöin myös sähköpostia, jossa minulta kysytään liiketoiminnan perustamiseen liittyvä kysymyksiä. Vastaan niihin parhaani mukaan mutta muistutan, että en ole liiketoiminnan asiantuntija enkä valmentaja vaan valmennan bloggaajia ja yrittäjiä, jotka haluavat rakentaa blogista markkinointi- ja myyntikanavan.

Mutta vuosien saatossa takataskuuni on tarttunut vinkkejä ja olenpa tässä männä vuosien aikana ehtinyt tehdä ison liudan virheitäkin. Toivon, että muiden ei tarvitse tehdä näitä samoja virheitä ja mielelläni autan ihmisiä saavuttamaan nopeammin tuloksia.

Siksi päädyin tekemään maksuttoman 24-sivuisen työkirjan ”Blogista Bisnekseksi”. Tämä työkirja on suunnattu sinulle

  • kun suunnittelet tai olet aloittamasta blogibisnestä
  • haluat varmistaa, että liiketoiminnan perustamisen lisäksi otat huomioon niitä asioita, joita tarvitset bloggaamisen ja digimarkkinoinnin näkökulmasta
  • haluat välttää muutaman ilkeän sudenkuopan

Tämä työkirja ei sovi sinulle, jos

  • haluat perustaa yrityksen, koska oletat, että tämänkaltaisella liiketoiminnalla tullaan miljonääriksi parissa kuukaudessa
  • kuvittelet, että ilman omaa panostasi, bisnes lähtee käyntiin kuin itsestään
  • et ole valmis menemään ulos omalta mukavuusalueeltasi
  • et ole valmis tekemään virheitä
  • etkä ole valmis oppimaan uusia asioita

Digibisneksen vaarat ja karikot

Yksi isoimmista vaaranpaikoista digibisneksessä on mielestäni se, että ihmiset unohtavat tai eivät tiedä, että verkossa markkinointi ja myynti toimii eri tavalla kuin kasvotusten.

Olen puhunut tästä ennenkin tässä blogissa. Kun toimimme verkossa, meillä on huomattavasti vähemmän työkaluja luottamuksen ja uskottavuuden rakentamiseen kuin henkilökohtaisessa tapaamisessa tai vaikka puhelimessa.

Siksi sisältöön pitää panostaa erityisen suunnitelmallisesti.

Toinen vaaran paikka on se, että ihmiset luottavat mielestäni liikaa someen. Korostan sitä, että some on hyvä juttu mutta yrittäjänä sinulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta kontrolloida sitä. Jos Facebook tai Instagram tekee muutoksia, sinun julkaisusi näkyvät yhä pienemmälle määrälle ihmisiä.

Miksi suosittelen blogia? Koska kirjoitettu sisältö säilyy siellä niin kauan, kunnes poistat blogin. ET pysty etsimään ja uudelleen jakamaan Facebook-julkaisua, jonka teit ensimmäisen kerran elokuussa 2017. Mutta postauksen pystyt.

Tämä postaus on kirjoitettu ja julkaistu 27.8.2017 –> Miksi 4-tunnin työviikkoa ihannoidaan?

Postauksen etsimiseen minulta kului aikaa 20 sekuntia. Teeppä sama Facebookissa… 😉

Blogin tulisi aina olla kaiken markkinoinnin perusta. Blogipostauksista on mahdollisuus kierrättää niin sähköposteja, viikko- ja uutiskirjeitä, somejulkaisuja kuin markkinointi-, myynti- ja mainostekstejä.

Kolmas vaara on se, että ihmiset kuvittelevat kaiken onnistuvan kerralla ja nopeasti. Toki siihen on aina mahdollisuus. Mutta niin kuin kaikessa bisneksessä, myös digi- ja blogibisneksessä on olemassa asioita, joita et voi tietää ennen kuin ne tulevat kohdalle.

Luovutatko vai oletko periksiantamaton?

Tietynlainen periksiantamattomuus on hyväksi tässä bisneksessä. Siis siitä näkökulmasta, että jos joku asia ei toimi, lähdet väsymättömästi etsimään vaihtoehtoista keinoa saada se toimimaan. Tai tehdä kuten fiksut yrittäjät ja pyytää apua itseä viisaammilta.

Vuonna 2016 halusin luovuttaa 6 kertaa. Vuonna 2017 pari kertaa. Tänä vuonna (21.7.2018) en (vielä 😀 ) kertaakaan. Mitä pidempään tämänkaltaista yritystä pyörittää, sitä helpompaa siitä tulee.

Blogista Bisnekseksi – Miten rakennat liiketoiminnan blogin ympärille?

Voit ladata oman kappaleesi maksuttomasta työkirjasta klikkaamalla alla olevaa kuvaa. HUOM! Mikäli olet jo Bloggaajan tai Yrittäjän Viikkokirjeen tilaaja, olet saanut tämän työkirjan viikkokirjeen mukana. Voit ladata sen suoraan sieltä, eikä sinun tarvitse liittyä sähköpostilistalle uudelleen 😉

HUOM! HUOM! Tämä työkirja ei ole verrannollinen yrityksen viralliseen liiketoimintasuunnitelmaan vaan täydentää sitä blogibisneksen osalta. Suosittelen lämpimästi käyttämään työkirjan tekemiseen riittävästi aikaa. Tarvitset nimittäin aikaa tarpeellisen tiedon etsintään ja tietojen analysointiin.

Click here to subscribe

Rekisteriseloste ja tietosuoja

Mitä työkirja sisältää?

Tässä postauksessa käyn kanssasi läpi itse työkirjan sisältöä, jotta saat kokonaiskuvan sen sisällöstä.

Työkirja on jaettu 9 osa-alueeseen.

  1. Tiivistelmä
  2. Liiketoiminnan kuvaus
  3. Brändi
  4. Kilpailija-analyysi
  5. Yleisön tunnistaminen
  6. Yhteisön rakentaminen
  7. Tuotteet ja palvelut
  8. Markkinointi ja myynti
  9. Käytännön askeleet

Tiivistelmä

Aloitin työkirjan tiivistelmällä, joka tosin kirjoitetaan vasta sen jälkeen, kun koko työkirja on tehty. Mutta tiivistelmä työkirjan alussa auttaa sinua hahmottamaan tulevan blogibisneksesi ytimen. Tähän osioon keräät jokaisesta 8 osa-alueesta tärkeimmät ja kiteytät ne tiiviiksi paketiksi.

Jos sinulla on ollut jo yritystoiminta ja olet nyt muokkaamassa sitä enemmän blogi- tai digibisneksen suuntaan, pääset merkitsemään työkirjaan mm. liiketoiminnan kasvun kohokohdat. Kun näet kerralla, miten paljon liiketoiminta on jo kasvanut, se motivoi sinua jatkamaan eteenpäin.

Liiketoiminnan kuvaus

Bloggaajasta yrittäjäksi hyppääminen vaatii sekä liiketoiminnan osaamista että ajatusmallin muutosta. Tässä osiossa päästät sisäisen yrittäjyytesi valloilleen ja lähdet tutustumaan liiketoimintaan brändin rakentamisen näkökulmasta.

Vastaat kysymyksiin, kuten

  • Mikä erottaa sinut muista?
  • Ketä sinä palvelet?
  • Kuka kuuluu kohderyhmään?
  • Kuka ei kuulu kohderyhmään?

Voi tuntua hassulta rajata liiketoimintaa sen perusteella, ketä auttaa ja ketä ei. Mutta liiketoiminnan kasvun näkökulmasta se on järkevää. Esimerkiksi minä en pysty palvelemaan niitä ihmisiä, jotka ovat tehneet copywritingia viimeiset 10 vuotta. Siksi minun on turha markkinoida heille, miten blogin kautta myydään. He tietävät sen jo.

Sen sijaan jos heidän joukossaan on yrittäjiä, joilla ei vielä ole omaa blogia, heitä pystyn auttamaan.

Brändi

Seuraavaksi vuorossa on brändin määrittely. Brändi koostuu monesta eri osatekijästä. Monet kuvittelevat, että brändi on värimaailma ja logo. Kyllä, nämäkin kuuluvat brändiin mutta oikeammin brändi on se fiilis, joka sinun lukijoillesi ja asiakkaillesi välittyy sinusta ja blogistasi. Se on liiketoimintasi ilmapiiri.

Tässä osiossa pohdit kysymyksiä, kuten

  • Millainen liiketoimintasi kulttuuri on?
  • Millaisen brändin haluat rakentaa?
  • Millaisen tunteen haluat antaa ihmisille, kun he ovat vuorovaikutuksessa kanssasi?
  • Millaisten arvojen kautta haluat rakentaa liiketoimintaa?

Kun rakennat oman brändisi niiden asioiden ympärille, jotka ovat sinulle tärkeimpiä, yrittäjyydestä ei koskaan tule tylsää.

Kilpailija-analyysi

Kilpailija-analyysi tehdään aina analyyttisestä näkökulmasta, ei koskaan kopioimistarkoituksessa. Se, mikä toimii kilpailijalla ei välttämättä koskaan toimi sinulla. Kilpailijoiden tunteminen on tärkeää, jotta voit erottautua parhaalla mahdollisella tavalla.

Kilpailija-analyysin tavoitteena on saada selville, mikä strategia toimii alalla, jossa toimit tai tulet toimimaan. Jos kilpailijat pitävät webinaareja, sinunkin kannattaa pitää niitä. Toki erottautuminen on tärkeää mutta on turha yrittää keksiä pyörää uudelleen. MUISTA! Älä vieraile kilpailijoiden sivuilla kuin yhden kerran.

Kerää ensin lista kilpailijoista ja analysoi heitä yksi kerrallaan. Jos keskityt liikaa siihen, mitä kilpailijasi tekevät, unohdat oman liiketoimintasi. Parasta on antaa kilpailijoiden tehdä omaa  juttuaan ja sinun tehdä omaasi.
Click here to subscribe

Rekisteriseloste ja tietosuoja

Yleisön eli unelma-asiakkaan tunnistaminen

Moni yrittäjä aloittaa liiketoiminnan ”väärinpäin”. Ensin he valitsevat tuotteet ja sitten etsivät asiakkaat. Mutta digi- ja blogibisneksessä sinun täytyy tehdä juuri päinvastoin.

Sinun ensimmäinen ja tärkein tehtäväsi on tunnistaa yleisösi (ostajapersoona / kohderyhmä / unelma-asiakas / asiakas-avatar). Kun tiedät ketä autat ja ketä palvelet, liiketoiminta kasvaa ja kehittyy huomattavasti helpommin.

Koko liiketoimintasi perustuu siihen, että tiedät ja tunnet asiakkaat, joiden kanssa haluat tehdä jatkossa töitä. Tässä osiossa autan sinua etsimään tietoa sinun tulevista asiakkaistasi.

Yhteisön rakentaminen

Siinä vaiheessa kun yleisöstä tulee ystäviäsi, olet luonut yhteisön. Kukaan ei mielellään osta tuotteita kasvottomilta ja kylmiltä yrityksiltä vaan ystäviltä ja ihmisiltä. Ihmiset seuraavat aina ihmisiä, eivät tuotteita, palveluja eivätkä yrityksiä.

Ennen liiketoiminnan lanseerausta ja aloittamista, on tärkeää, että sinulla on valmis yleisö ja yhteisö. Tuotteiden suosittelu ja myynti on helpompaa, kun yhteisössäsi on vähintään 1000 jäsentä. Voit rakentaa yhteisön esimerkiksi Facebook-ryhmäksi tai sähköpostilistaksi.

Tässä osiossa autan sinua myös määrittelemään erilaisia strategioita, miten kasvatat yhteisöäsi.

Tuotteet ja palvelut

Tämän jälkeen pääsemme vasta miettimään ja suunnittelemaan tuotteita ja palveluja. Koska tunnet oman yleisösi tai potentiaalisen yleisösi, tiedät millaisten haasteiden kanssa he kamppailevat. Nyt sinun on helppo rakentaa heille tuote, josta he saavat apua.

Ongelman ratkaisu on yksi parhaimmista keinoista rakentaa digi- ja blogibisnes. Niin kauan kuin ongelma on maailmassa, sinun liiketoimintallasi on mahdollisuus kasvaa ja kukoistaa.

Blogin kaupallistaminen ei kuitenkaan aina vaadi omien digituotteiden tekemistä. Voit yhtä hyvin lähteä kaupallistamaan blogia affiliatemarkkinoinnilla tai yritysyhteistyöllä. Mutta tässä työkirjassa käsittelen blogibisnestä digitaalisten informaatiotuotteiden näkökulmasta.

Tässä osiossa autan sinua miettimään, millaisia tuotteita sinun on mahdollista tehdä.

Markkinointi ja myynti

Kun sinulla on yhteisö sekä tuote, joka auttaa heitä, on aika lähteä  suunnittelemaan tuotteiden markkinointia ja myyntiä. Tuloksellisen blogibisneksen rakentaminen vaatii aina hyvä ja vahvan perustan luomista. Tässä osiossa pääset miettimään mm.

  • 10 erilaista markkinointistrategiaa
  • ajankäyttöä sekä mitä strategioita painotat ajankäytössäsi eniten
  • sekä miten jaat strategiat vuosikalenteriin tasaisesti

Tässä osiossa annan sinulle myös kaksi erilaista laskukaavaa, joiden avulla

  1. näet, miten paljon sinun tulisi myydä tuotteita ja palveluja kuukaudessa
  2. sekä miten paljon tarvitset aktiivista yleisöä (esimerkiksi sähköpostilistalle), jotta tulos on realistinen saavuttaa

Käytännön askeleet

Paraskaan suunnitelma ei toimi, jos se jää paperille. Tämän osion tarkoituksena on auttaa sinua konkretisoimaan suunnitelma ja viemään se käytännön tasolle. Valitset kaksi tavoitetta, joita kohti lähdet kulkemaan. Tavoitteille määrittelet oikeat ja mitattavat mittarit, jotta pystyt arvioimaan oletko menossa oikeaan suuntaan ja onko tavoite mahdollista saavuttaa.

Tämän jälkeen pilkot tavoitteet pienemmiksi tehtäviksi ja merkitset omaan kalenteriin tasaisesti tulevien viikkojen ajalle. Ennen kuin huomaatkaan, olet saavuttanut jo ensimmäisen tavoitteen!

Click here to subscribe

Rekisteriseloste ja tietosuoja

Huippua! Oletko sinä rakentamassa blogibisnestä? Mitkä näistä osioista sinulla oli jo valmiina? Entä mihin tartut seuraavana?

Julkaistu kategoriassa:
tiialogolla

Olen Tiia Konttinen ja autan Sinua erottautumaan kilpailijoista ja muista bloggaajista. Autan Sinua rakentamaan miellyttävän maineen ja timanttisen brändin sisältömarkkinoinnin avulla. Olipa tavoitteesi oppia bloggaamaan tai hyödyntää blogia tulonhankinnassa, olet tullut oikeaan paikkaan.

Tilaa postaukset sähköpostiin

Tilaa tästä uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin.

Liity 3 364 tilaajien joukkoon

Tarvitsen apua