Miten paljon Google Adsensella voi tienata rahaa? Case Study lokakuun ajan

<< Postaus päivitetty 10.10. Väliaikatiedot lisätty postauksen loppuun >>

Saan kymmeniä kyselyitä kuukausittain, miten ihmeessä tienaan rahaa ilman mainoksia. Toisaalta saan myös kyselyitä siitä, onko Google Adsensella mahdollisuus tienata tuloja. Olen vannonut, että blogiini ei tule häiritseviä mainoksia mutta päätin pyörtää tämän päätöksen lokakuun ajaksi.

Saatoit ehkä jo huomata, että sivubannerissa on Googlen mainos. Tämä mainos on ja pysyy sivupalkissa koko lokakuun. Tulen tilastoimaan tähän postaukseen, millaisia tuloksia olen saanut Google Adsense mainoksella. Postaus siis päivittyy viimeistään marraskuun alussa, joten muista käydä katsomassa tulokset.

Lue myös tämä: Miten kirjoittaa blogia anonyymisti?

Minulla on useampia blogeja, joissa näkyy Google Adsense mainoksia. 2.10.2018 tilanne näyttää tältä:

Mainittakoon, että olen laittanut ensimmäiset mainokset pystyyn kaksi vuotta sitten ja 7,92 € on kokonaistulos tuolta ajalta. Tosin, en ole aktiivisesti ajanut liikennettä kyseisille sivustoille, joten vähäinen tulo on ymmärrettävää.

On todella mielenkiintoista nähdä, mikä tulos on kuukauden kuluttua.

Miten paljon Google Adsensella voi tienata rahaa? Case Study lokakuun ajan

Google Adsense tilin luominen on helppoa. Mutta tilin hyväksyminen on sitten toinen juttu. Ensinnäkin Google-tilin pitää olla sinun henkilökohtainen tili ja omilla oikeilla tiedoilla täydennetty. Sivustolla tulee olla sisältöä, sivuston pitää päivittyä aktiivisesti (vähintään kerran kuussa) ja jos en ihan väärin muista, sivuston tulee olla vähintään 6 kuukautta vanha (ainakin Bloggerissa).

Google ei hyväksy sivustoja/blogeja joissa on
  • liian vähän sisältöä
  • muuten ei-hyväksyttävää sisältöä (porno, väkivalta, rasismi)
  • räikeä väritys (esim. keltainen tausta ja valkoinen teksti)
  • blogista puuttuu Tietoa, Ota yhteyttä ja Rekisteriseloste/tietosuoja sivut
  • blogi/sivusto on Google Adsensen ohjeiden vastainen
  • ohjaa liikennettä epämääräisiltä sivuilta
  • käyttää maksettua mainontaa liikenteen saamiseen
Ennen kuin haet Google Adsense ohjelmaan, varmista, että
  • kirjoitat hyvää ja laadukasta sisältöä (vähintään 20 julkaistua blogipostausta + tarvittavat sivut)
  • kaikki postaukset ovat vähintään 600 sanaa pitkiä
  • vahvista nimi ja sähköpostiosoite Googlelle
  • lisää blogi / sivusto Google Analyticsiin ja Search Consoleen
  • olet 18+
  • blogin / sivuston ulkoasu on miellyttävä
  • blogi / sivusto latautuu  nopeasti
  • lukija viihtyy blogissa / sivustolla pitkään (toisin sanoen linkitä postauksia toisiinsa)

Kun sinut hyväksytään ohjelmaan pidä mielessä nämä 2 sääntöä

  • ÄLÄ KOSKAAN KLIKKAA OMIA MAINOKSIA, EDES MOBIILILAITTEELLA
  • ÄLÄ SIJOITA ENEMPÄÄ KUIN 4 MAINOSYKSIKKÖÄ

Mainosyksiköiden paikat kannattaa valita tarkkaan ja strategisesti. Postauksessa voi olla mainosyksikkö, samoin sivu- ja alapalkissa. Jos näiden lisäksi sijoitat Googlen hakutoiminnon ylä-, sivu- tai alapalkkiin, mainosyksiköt on käytössä.

Lue myös tämä: Hääblogi | Omaksi iloksi vai budjettia paikkaamaan?

Näin lisäät mainosyksikön omaan blogiin

Kun sinut on hyväksytty Google Adsense ohjelmaan, kirjaudu sisään. Klikkaa etusivulla vasemmasta yläkulmasta 3 viivaa. Seuraavaksi klikkaa ”Omat mainokset”.

Miten paljon Google Adsensella voi tienata rahaa

 

Valitse vasemmalta linkkilistasta ensin ”Mainosyksiköt” ja sen jälkeen ”Uusi mainosyksikkö”.

Miten paljon Google Adsensella voi tienata rahaa

Seuraavaksi voit valita, millaisen mainoksen sijoitat blogiin. Itse valitsin ”Teksti- ja Display-mainokset”.

Miten paljon Google Adsensella voi tienata rahaa

Seuraavaksi mieti mainokselle nimi. Itse kirjoitin tähän sivustoni nimen sekä missä mainos lopulta sijaitsee (tiiakonttinen sivupalkki). Mainoskokona kannattaa pitää suositeltua mainoskokoa. Google mukauttaa mainoksen sen mukaan, missä mainos sijaitsee sekä millä laitteella blogia luetaan.

Tässä kohtaa voit vielä valita mainostyypin (teksti- ja display-mainokset). Sitten päästäänkin muokkaamaan mainoksen ulkoasua klikkaamalla ”Luo mainostyyli”.

Miten paljon Google Adsensella voi tienata rahaa

Google on tehnyt valmiita mainostyyjelä mutta jos haluat mukauttaa mainoksen omaan blogiin sopivaksi, voit tehdä sen helposti. Klikkaa vain ”Kopioi ja muokkaa” ja sen jälkeen pääset valitsemaan värit reunalle, otsikolle, taustalle, tekstille sekä linkeille. Myös fontille on muutama vaihtoehto.

Miten paljon Google Adsensella voi tienata rahaa

Viimeisenä on enää mainoksen luonti klikkaamalla ”Tallenna ja hanki koodi” painiketta sivun alalaidasta. Sinulle avautuu uusi ikkuna, jossa koodi on. Maalaa koodi, kopioi se ja sijoita blogissa siihen kohtaan, mihin haluat.

Miten paljon Google Adsensella voi tienata rahaa

Miten paljon Google Adsensella voi tienata rahaa?

Heitä oma arvaus kommentteihin, katsotaan, kuka osui lähimmäksi. Voisin samalla laittaa pystyyn pienen arvonnan, jossa palkintona on maksuton 45 min henkilökohtainen sparraus. Osallistut arvontaan kommentoimalla oman arvauksen tulojen määrästä tämän postauksen kommenttikenttään. Voittaja ilmoitetaan marraskuun alussa sekä tässä postauksessa, että Facebookissa.

Jos kommenttiosio ei ole jostain syystä käytössä, voit kommentoida myös tähän postaukseen >> https://www.tiiakonttinen.fi/nain-rakensin-itselleni-useita-passiivisia-tulonlahteita/

Väliaikatietoja 10.10.2018

Julkaistu kategoriassa:

1 kommentti

  1. Tiia Konttinen 2.10.2018 klo 08:19

    .



tiialogolla

Olen Tiia Konttinen ja autan Sinua erottautumaan kilpailijoista ja muista bloggaajista. Autan Sinua rakentamaan miellyttävän maineen ja timanttisen brändin sisältömarkkinoinnin avulla. Olipa tavoitteesi oppia bloggaamaan tai hyödyntää blogia tulonhankinnassa, olet tullut oikeaan paikkaan.

Tämä mainos näkyy vain lokakuun ajan

Lue lisää täältä

Tilaa postaukset sähköpostiin

Tilaa tästä uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin.

Liity 3 283 tilaajien joukkoon

Tarvitsen apua