Miten kirjoittaa otsikko | 11 vinkkiä koukuttavan otsikon kirjoittamiseen 2019

Oletko koskaan miettinyt, miten pystyisit kirjoittamaan joka kerta sellaisen otsikon postaukselle, että lukijat rynnistäisivät kilpaa blogiisi?

Monet käyttävät tunteja täydellisen postauksen kirjoittamiseen. He suunnittelevat sisällön, kirjoittavat sen, editoivat ja optimoivat. Mutta kun postaus julkaistaan ja jaetaan someen, kuuluu vain heinäsirkkojen siritystä…

Surullista.

Kirjoitin provosoivan postauksen otsikoista vuonna 2016. Se sai aikaan paljon keskustelua otsikon tärkeydestä. Tällä kertaa haluan kirjoittaa hieman eri näkökulmasta. Haluan antaa sinulle 11 vinkkiä, miten kirjoitat koukuttavan otsikon.

Huomioithan kuitenkin, että kaikkia vinkkejä ei pysty soveltamaan samanaikaisesti. 😉 Yhdistele näitä vinkkejä, testaa niitä ja muodosta itselleni ”otsikkokaava”, mitä käytät jatkossa. Se takaa, että kirjoitat parhaan mahdollisen otsikon – joka kerta.

Miten kirjoittaa otsikko | 11 vinkkiä koukuttavan otsikon kirjoittamiseen 2019

Ihmiset arvostelevat kirjan kansien perusteella (valitettavasti). Ja meidän tapauksessa lukijat arvostelevat blogipostauksen sisällön otsikon perusteella. Houkutteleva, mielenkiintoinen, uteliaisuuden herättävä ja tunteita nostattava otsikko kerää paitsi lukijoita, mutta sillä varmistat, että postauksesi saa

  • kommentteja
  • some-jakoja
  • linkkejä

Kun lukijat alkavat huomioida blogipostauksesi otsikot, he alkavat tulla yhä uudelleen ja uudelleen takaisin blogiisi. Alat rakentaa uskottavuutta ja luottamusta. Ja ennen kuin huomaatkaan, blogisi alkaa yllättäen tuottaa tulovirtaa.

Monet ammattibloggaajat käyttävät yhtä paljon aikaa postauksen otsikon miettimiseen, kuin sisällön tuottamiseen. Itseltäni aikaa ei mene ihan niin paljon. Mutta kyllä minäkin (välillä) käytän pari päivää otsikon miettimiseen.

Lue myös tämä: Täydellinen opas lukijamäärän kasvattamiseen | Näin saan 150 000  käyntiä blogiini kuukausittain

Yksi parhaista tekniikoista oppia kirjoittamaan mielenkiintoisia otsikoita, on tutkia omia otsikoita. Ota parin vuoden takaa muutama postaus ja lue pelkästään niiden otsikot. Muistatko mitä kirjoitit? Millaisia ajatuksia tai tunteita otsikko nyt herättää?

Jos et muista, mitä olet kirjoittanut pelkän otsikon perusteella, silloin on aika lukea tämä postaus ja muokata otsikoita houkuttelevammiksi!

Ja tästä se lähtee!

  1. Kirjoita postaukselle työotsikko
  2. Vältä yliprovosoivia klikkiotsikoita
  3. Miten haluat erottua muista – optimoi Googlelle
  4. Tunne yleisösi
  5. Herätä tunteita
  6. Hyödynnä numeroita
  7. Tunnista ”trikkerisanat”, joiden avulla postaus lähtee viraaliksi
  8. Aktivoi lukijaa puhuttelemalla häntä suoraan
  9. Lyhyt vai pitkä otsikko
  10. Missä ja miten otsikko tulee näkyviin – optimoi someen
  11. Otsikkoakin voi päivittää

 

1 | Kirjoita postaukselle työotsikko

Postaukselle voi ja kannattaa kirjoittaa aina ensin työotsikko. Tämä on luonnos lopullisesta otsikosta. Työotsikko pitää postauksen kohtalaisen yhtenäisenä, etkä lähde rönsyilemään liikaa.

Työotsikko voi olla tarkasti rajattu ja sisältää jo mahdollisen hakulauseen tai -sanan. Tässä vaiheessa sinun ei kuitenkaan tarvitse vielä tietää oikeaa synonyymiä tai taivutusmuotoa hakusanalle. Riittää, että tiedät suurin piirtein, mistä kirjoitat.

2 | Vältä yliprovosoivia klikkiotsikoita

Uskon, että sinua(kin) ärsyttää se, että klikkaat mielenkiintoista otsikkoa, mutta lukiessasi postausta eteenpäin, et löydä mitään yhtymäkohtaa otsikon ja sisällön välillä.

Inhottavinta on mennä postaukseen, mikä alkaa lauseella:

”No itseasiassa tässä postauksessa en puhu siitä, mitä sanoin otsikossa, mutta kiva kun tulit käymään!”

Tämä on varmin tapa ajaa lukijat pois.

Otsikon tulee ilman muuta herättää uteliaisuus, mutta siten, että se vastaa sisältöä jota kirjoitetaan.

3 | Miten haluat erottua muista – optimoi Googlelle

Hakukoneoptimoinnissa tärkeintä on, että kirjoitat aina ensin ihmiselle ja sen jälkeen optimoit hakukoneita varten. Vaikka Google asettaakin hakutulokset järjestykseen, ihmiset ovat niitä, jotka lopulta tekevät päätöksen postauksen lukemisesta.

Hakusanat ja -lauseet ovat tärkeä osa bloggaamista. Sinun tulee miettiä, mitkä ovat ne hakusanat ja -lauseet, joilla haluat erottua muista blogeista, nousta näkyviin Googlessa ja miten postaukset tukevat tätä tarkoitusta.

Jos kirjoitat fitneksestä, sinun ei kannata valita hakusanoja kuten

  • uimahalli
  • sauna
  • hartiahieronta

Vaikka nämä voivat kuulua aiheisiin joista kirjoitat, ne eivät tue blogisi aihepiiriä. Jokaisella postauksella tulee olla oma uniiki hakusana tai -lause. Et voi käyttää samaa hakulausetta samassa muodossa kahdessa eri postauksessa.

Tai noh, voit, jos sinua ei haittaa, että Google ei osaa päättää, kumpaa postausta se nostaa hakutuloksissa korkeammalle.

Lue myös tämä: Näin hakukoneoptimoit postauksen (olipa blogialusta mikä tahansa)

Monet käyttävät hakusanoina lyhyitä sanoja, kuten

  • treeni
  • juoksu
  • lenkki
  • ruoka

Näillä erottuminen on vaikeaa, koska ne ovat todella yleisiä. Erottuaksesi paremmin, sinun kannattaa pidentää sanoja lauseeksi, kuten

  • miten treenata joka päivä
  • miten juosta hengästymättä
  • millainen lenkki sopii ylipainoiselle
  • miten ruoka tukee painonpudotusta

Näillä lauseilla on helpompi erottua ja nousta hakutuloksissa korkeammalle. Bloggaajat, jotka käyttävät tämän tyyppisiä long-tail keywordeja eli pitkän hännän hakusanoja, tavoittelevat pienempiä lukijaryhmiä isojen massojen sijaan.

Lue myös tämä: 123 ideaa miten saat lisää lukijoita blogiin

4 | Tunne yleisösi

Tästä päästäänkin sopivasti seuraavaan vinkkiin, eli tunne yleisösi. Kuka on sinun unelma-lukijasi? Miksi hänen kannattaa lukea blogiasi? Mitä hän hyötyy blogisi sisällöstä?

Oman yleisön tunteminen helpottaa ja auttaa sinua kirjoittamaan sisältöä (ja otsikoita), joita halutaan lukea. Jos minä kirjoittaisin tätä blogia 13+ lapsille, tuskin sinua kiinnostaisi lukea postauksia. Kun tiedät kenelle kirjoitat, otsikon kirjoittaminen on helpompaa.

Monet oppilaani ovat sanoneet, että heillä saattaa olla väärä käsitys siitä, kuka heidän unelma-lukijansa on. Tässä kohtaa tilastot auttavat. Kun katsot suosituimpia postauksiasi, saat jo hyvän käsityksen siitä, ketä sisältösi kiinnostaa.

Tässä esimerkki otsikosta, jota ei ole ”kohdennettu” kenellekään

  • ”Päivä elämästäni”

Riippuen postauksen sisällöstä, kohdennettu otsikko voisi olla

  • ”Päivä kaksosten äidin elämästä”
  • ”Päivä adhd-äidin elämästä”
  • ”Päivä yksinhuoltajan elämästä”
  • ”Päivä yrittäjän elämästä”

Kuten huomaat, otsikko on suoraan kohdennettu lukijaryhmälle, jota halutaan tavoitella.

5 | Herätä tunteita

Tunteet saavat ihmiset reagoimaan. Ja sitähän me otsikolla haetaan. Reaktiota. Klikkausta.

Kaikki sanat eivät ole samanarvoisia. Toiset sanat saavat ihmiset reagoimaan. Kun taas toiset vahvistavat sen, minkä ihmiset jo tietävät. Toiset sanat saavat ihmiset itkemään, toiset puolestaan nauramaan kippurassa.

Tunne-sanoista tai tunteita herättävistä sanoista käytetään termiä ”voimasanat” tai engl. ”power words”.  Listaan Neil Patelin sivuilla käyteyistä voimasanoista tähän sinulle muutaman.

  • hauska
  • häikäisevä
  • aito
  • rohkea / rohkeus
  • ainutlaatuinen
  • valloittava
  • uskalias
  • silmiä avaava
  • uskomaton
  • ilmainen / maksuton
  • miellyttävä
  • omituinen
  • vaivaton
  • helppo
  • kiitollinen
  • merkityksellinen
  • toivo
  • sensaatiomainen
  • yllättävä

Voit käyttää useampaa sanaa samassa otsikossa. Varmista kuitenkin, että otsikko vastaa kirjoittamaasi sisältöä ja että siitä on oikeasti hyötyä lukijalle. Älä puhu sensaatiomaisesta oivalluksesta, jos kaikki muutkin ovat tehneet saman oivalluksen samoihin aikoihin.

–> Viittaan tällä kommentilla siihen, että monesti samasta aiheesta kirjoitetaan useassa eri blogissa. Parempi vaihtoehto on lukea mitä muut ovat aiheesta kirjoittaneet ja kirjoittaa sen jälkeen oma mielipide, jossa viittaa näihin muihin postauksiin.

Tällä tavalla sinä bloggaajana hyödyt neljällä tavalla

  • saat uskottavuutta kirjoittajana, koska viittaat muiden teksteihin
  • saat lisättyä linkin omasta blogista näihin muihin postauksiin
  • voit lähettää viestin näille bloggaajille ja kertoa, että olet viitannut heihin, jolloin on hyvä mahdollisuus, että HE jakavat SINUN postaustasi omissa some-kanavissaan
  • parasta on, että he saattavat tehdä saman sinulle, viitata sinuun omassa postauksessaan, jolloin saat heiltä backlinkin omaan blogiisi

Tämä auttaa sinua pitkällä aikajänteellä rakentamaan uskottavuutta, luottamusta sekä parantamaan hakukoneoptimointia.

6 | Hyödynnä numeroita

Olet saattanut kiinnittää huomiota siihen, että käytän omissa otsikoissani aika paljon numeroita. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että numerot saavat ihmiset klikkaamaan. Tällöin voidaan puhua myös ”lista postauksista”.

Lue myös tämä: 10 vinkkiä, miten kirjoitat herkullisia ja hakukoneoptimoituja otsikoita ruokablogiin

Mutta listat eivät ole ainoa syy käyttää numeroita. Numerot voivat olla myös

Huomaatko millainen ero näillä kahdella otsikolla on vain siksi, että lisäsin toiseen otsikkoon numeron. Kumpaa otsikkoa sinä klikkaisit?

  • ”Kissat ovat loistavia seuralaisia”
  • ”19 syytä, miksi kissat ovat loistavia seuralaisia”

7 | Tunnista ”trikkerisanat”, joiden avulla postaus lähtee viraaliksi

Monet menevät Googleen etsiäkseen tietoa ongelmaan tai haasteeseen. Tällöin ihmiset esittävät Googlelle kysymyksen:

  • ”Miten…”
  • ”Miksi…”
  • ”Milloin…”
  • ”Kuinka…”

Nämä ovat ”trikkerisanoja”, mitkä herättävät ihmisen uteliaisuuden ja auttamisen halun. Voi olla, että sinun lukijoillasi ei välttämättä ole ollut kyseistä ongelmaa, mutta heidän ystävällään, sukulaisellaan tai työkaverillaan on.

Ja kukapa ei haluaisi ystävää auttaa! On helppoa jakaa tämänkaltainen postaus sosiaalisessa mediassa, kun tietää että voi auttaa ystävää.

Lue myös tämä: Kattava ja realistinen ohje miten teet 8 400 € kuukausittain blogin avulla

8 | Aktivoi lukijaa puhuttelemalla häntä suoraan

Puhumalla tai oikeastaan kirjoittamalla suoraan ihmisille, sinun on paljon helpompi saada lukija klikkaamaan otsikko auki.

  • ”Miten säästää 50 € kuussa”

on ihan ok otsikko mutta

  • ”Miten säästät 50 € kuussa vaikka olet vanhempainlomalla

puhuttelee vieläkin enemmän kahdesta syystä. Otsikko puhuttelee yksilöä (sinä) sekä kohderyhmää (vanhempainlomalla olevat vanhemmat). Monet bloggaajat haluavat kirjoittaa ”teille”. Tämä antaa herkästi vaikutelman massasta (toki teitittely on suotavaa, mutta kirjoitetussa muodossa sitä on vaikea tunnistaa).

Tänä päivänä ihmiset eivät halua olla ”osa massaa” vaan yksilöitä. Siksi puhuttelemalla ”sinua” saat lukijan reagoimaan herkemmin.

Kirjoittamalla suoraan lukijalle, sinusta tulee läheisempi, keskustelevampi ja sinuun on helpompi samaistua.

Lukijan puhutteleminen saattaa kuitenkin aiheuttaa ongelman. Sen lisäksi, että kirjoitat yhdelle ihmiselle, pidä aina huoli, että postaus on ajankohtainen. Jos kirjoitat toukokuussa joulun suunnitelmista, suurin osa ihmisistä ei jaksa innostua.

9 | Lyhyt vai pitkä otsikko

Somessa näkee paljon 2 ja 3 sanan mittaisia otsikoita. Lyhyt otsikko on toki ytimekäs, mutta se ei välttämättä kerro riittävästi lukijalle, mistä postauksessa on kyse. Neil Patel opettaa, että ihmiset muistavat otsikon 3 ensimmäistä ja 3 viimeistä sanaa. Tässä tapauksessa 6 sanan mittaiset otsikot ovat loistavia.

Kun mietit otsikon pituutta muista myös Google. Google näyttää otsikosta vain 55 ensimmäistä merkkiä.

(Huomaatko nyt, miksi otsikon miettimiseen kannattaa nähdä vaivaa…?) 😉

Pitkät otsikot eivät ole huono juttu. Tärkeintä on vain muotoilla otsikko siten, että ensimmäiset 55 merkkiä kertovat riittävästi, jotta lukija klikkaa sitä.

10 | Missä ja miten otsikko tulee näkyviin – optimoi someen

Tästä päästäänkin sopivasti seuraavaan vinkkiin. Eli missä ja miten otsikko tulee näkyviin eri somealustoilla SEKÄ mobiililaitteella.

Somessa ja mobiililaitteella tilaa otsikolle on vähän. Siksi on tärkeää, että käyt lukemassa omaa blogiasi aika ajoin kännykällä. Miltä otsikko vaikuttaa? Näkyykö otsikko kokonaan vai jääkö osa siitä pois?

Riippuen somealustasta sekä käytettävästä laitteesta, otsikosta näkyy 55 – 70 merkkiä. Eli juuri sen verran, kuin äskeisessä lauseessa on boldattuna ja kursivoituna.

11 | Otsikkoakin voi päivittää

Ja muista. Otsikkoa SAA päivittää. Postauksen permalinkkiä (kestolinkki eli url) EI SAA päivittää julkaisun jälkeen mutta itse otsikkoa voi. Toki tässä tulee pieni ristiriita hakukoneoptimoinnissa, mutta tärkeintähän on, että saat ihmiset klikkaamaan otsikkoa.

Testaa eri otsikoita aika ajoin. Joskus yksikin sana voi tehdä suuren vaikutuksen. Esimerkiksi itselläni kävi tässä jokunen aika sitten niin, että muutin yhden postauksen otsikon yhtä sanaa. Sen jälkeen postauksen tuomat komissiot tippuivat lähelle 0 €. Kun viimein tajusin tämän, vaihdoin vanhan sanan takaisin. Ja kyllä. Komissiot nousivat jälleen entiselle tasolle.

Mikä on sinun blogisi suosituin postaus? Millainen otsikko sillä on?

miten kirjoittaa otsikko
miten kirjoittaa otsikko
miten kirjoittaa otsikko
Julkaistu kategoriassa:
tiialogolla

Olen Tiia Konttinen ja autan Sinua erottautumaan kilpailijoista ja muista bloggaajista. Autan Sinua rakentamaan miellyttävän maineen ja timanttisen brändin sisältömarkkinoinnin avulla. Olipa tavoitteesi oppia bloggaamaan tai hyödyntää blogia tulonhankinnassa, olet tullut oikeaan paikkaan.

Tilaa postaukset sähköpostiin

Tilaa tästä uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin.

Liity 1 273 tilaajien joukkoon

Tarvitsen apua

Hae Googlesta