fbpx Skip to content

Kun asiakkaat rakastavat mutta kilpailijat vihaavat…

Miten reagoit, kun asiakkaat rakastavat sitä, mitä teet, mutta kilpailijat vihaavat sitä, miten teet sen? Kumpi on silloin mielestäsi tärkeämpää?

  • Osoittaa kilpailijalle, että hän on väärässä?
  • Vai näyttää asiakkaille, että arvostat ja kunnioitat heitä?

Monet yrittäjät sekoittavat kollegoiden, kilpailijoiden ja asiakkaiden viestinnän keskenään.

  1. Kollegoiden kesken puhutaan aina ammattitermeillä.
  2. Asiakkaat ovat harvoin ammattilaisia (b2c), joten heille vaikeaselkoiset termit on avattava ja tehtävä helpommin ymmärrettäviksi. Tällöin viestin (esim. blogipostaus tai somejulkaisu) sisältö olennaisesti muuttuu.
  3. Kilpailijoille sinun ei tarvitse kohdistaa minkäänlaista viestintää.

Mutta ymmärrän hyvin, että kun kilpailija ärähtää, on helppo lähteä puolustautumaan ja kuvittelemaan, että myös asiakkaat ajattelevat samalla tavalla kuin kilpailija.

Kilpailija saattaa esimerkiksi tulkita vaikeaselkoisten asioiden avaamisen ymmärrettävämpään muotoon siten, että kyseessä on asiakkaiden pelottelu tai harhaanjohtaminen. Vaikeaselkoisten termien avaamisessa piilee toki riski, että ne ymmärretään väärin. Tai kilpailijoiden ollessa kyseessä halutaan ymmärtää väärin.

Myynnin kannalta on kuitenkin olennaisen tärkeää, että vaikeaselkoiset termit avataan ASIAKKAALLE helposti ymmärrettävään muotoon. Varsinkin, kun toimitaan verkossa. Verkossa asiakkaat haluavat kaiken mahdollisimman helposti ja yksinkertaisesti. Mitä enemmän asiakas joutuu ponnistelemaan, pinnistelemään ja tekemään itse töitä oston eteen, sitä todennäköisemmin hän jättää koko homman kesken.

Asiakas menee sinne, missä homma on hänelle helppoa ja vaivatonta. Tämä ei tarkoita sitä, että asiakas menee sinne, missä tuotteet/palvelut ovat halvimmat.

Kiinnitäpä itse huomiota tällä viikolla siihen, miksi jätät jonkun sisällön somessa lukematta loppuun. Tai miksi jätät jonkin ostoprosessin kesken. Joko aihe ei sinua kiinnosta tai prosessi on niin monimutkainen, ettet jaksa keskittyä siihen. Ja jos sinä et jaksa keskittyä, miksi sinun asiakkaasi pitäisi jaksaa?

Asioiden irrottaminen kontekstistaan on aina vaarallista

Irrotettu asia voidaan vääntää jos jonkinlaiseksi, jotta se palvelee (kilpailijan) omaa agendaa. Siksi en koskaan suosittele sinun sitä tekevän. Katso aina asioita isommassa mittakaavassa.

Näkökulmien vaihtaminen on toivottavaa, kun puhutaan verkkoon tuotetusta sisällöstä. Joku asiakkaista ymmärtää näkökulman A, toinen näkökulman B ja joku tarvitsee näkökulmat A, B ja C, jotta asia tulee ymmärretyksi. Näkökulmien vaihtaminen antaa sinulle helposti enemmän kirjoitettavaa – eli postausideoita.

Yrittäjä ja yritys on olemassa VAIN asiakkaitaan varten. Asiakas on se, joka yrityksen tuotteita ostaa, testaa ja on joko tyytyväinen tai tyytymätön.

  • Jos tuote on huono, kuulet sen aina asiakkailta.
  • Jos markkinointisi on huonoa, asiakkaat eivät osta, vaikka tuotteesi olisi kuinka loistava.
  • Mutta jos kilpailija reagoi markkinointiisi tai tuotteisiisi, silloin se kertoo, että olet osannut tehdä jotain oikein.

”Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.”

Kateus ja epävarmuus – yritystoiminnan varmimmat hukuttajat

Jos joku yritys tai yrittäjä onnistuu ja menestyy, onko se muilta yrittäjiltä pois? Ei tietenkään. Se kertoo, että on useampia mahdollisuuksia ja tapoja menestyä. Jokaisella yrittäjällä on mahdollisuus innovoida ja luoda uusia tuotteita ja palveluja.

  • Jotkut haluavat olla suunnannäyttäjiä ja innovaattoreita.
  • Jotkut haluavat kopioida muiden toimivia tuotteita ja palveluja.
  • Ja jotkut vain tyytyvät katsomaan sivusta, kun muut menestyvät (ja sitten valittavat, kun he eivät onnistu).

Jokaisella yrittäjällä on vapaus valita, mihin ryhmään kuuluu.

Ihailen ja katson ylöspäin kaikkia niitä yrittäjiä, jotka menestyvät. He näyttävät, mihin minullakin on mahdollisuus päästä, kunhan vain teen ahkerasti töitä.

Kun asiakkaat rakastaa mutta kilpailijat vihaa

Kunnioitan ja arvostan niitä yrittäjiä, jotka ovat polkunsa alkutaipaleella, sillä muistan oman alkuni 2015.

Nostan hattua niille yrittäjille, jotka yritystoiminnan rinnalla huolehtivat iäkkäistä vanhemmistaan, sairaasta puolisostaan tai luovivat yksinhuoltajina kiireistä arkea eteenpäin. Tiedän, miten paljon voimia se vie, kun työn lisäksi hoitaa miljoonaa muuta ”ei-työhön-liittyvää” asiaa.

Nämä muut yrittäjät antavat elämääni ja työhöni paljon uusia näkökulmia, voimavaroja sekä tavoitteita. Minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa olla kateellinen.

Epävarmuus on tunne, joka estää yrittäjiä pääsemästä täyteen potentiaaliinsa. Se estää innovoimasta. Se estää kasvamasta ja kehittymästä. Muista, että jokainen tuntee epävarmuutta. Myös minä. Arvaa vain, kuinka monta kertaa istun edelleen kädet näppäimistöllä ja pelkään markkinoida omia tuotteitani.

Muista, että tänä päivänä menestyvä yrittäjä on joskus ollut aloittelija. Hän on aloittanut nollasta, hän on opetellut kaiken yksi asia kerrallaan ja hän on tehnyt paljon näkymätöntä työtä, joka tänä päivänä mahdollistaa menestymisen.

Epävarmuudesta on kuitenkin mahdollisuus päästä eroon. Itse teen aktiivisesti töitä sen eteen esimerkiksi siten, että pyydän asiakkailtani ja opiskelijoiltani palautetta.

Suurin osa palautteesta tulee minulle sähköpostilla, osa Facebookiin ja FB-ryhmiin. Tarpeen tullen otan niistä kuvakaappauksia, liitän markkinointimateriaaliin ja myyntiviesteihin. Mutta ne toimivat minulle myös loistavana muistutuksena siitä, että osaan auttaa, pystyn auttamaan ja että apuani halutaan ja kaivataan. Ne vähentävät tehokkaasti epävarmuutta ja poistavat huijarisyndroomaa.

Onko peli menetetty, jos kilpailija suuttuu?

Olet markkinoimassa uutta tuotetta. Pilotoit tuotteen pienelle kohderyhmälle ja saat sieltä todella hyvää palautetta. Markkinoit sen jälkeen tuotteen isolle joukolle, jolloin kilpailijat väistämättä törmäävät markkinointiisi – ja tuotteeseesi.

Jos kilpailija vetää herneen nenään mutta asiakas rakastaa tuotettasi yli kaiken, kannattaako silloin lähteä muuttamaan markkinointia?

Ei tietenkään.

Jos annat kilpailijan sanella, miten sinä voit markkinoida omia tuotteitasi ja palveluitasi, voit saman tien pistää pillit pussiin. Kilpailija saattaa tehdä monenlaisia asioita, jotta sinä et menestyisi. Hän saattaa jopa yrittää kääntää asiakkaat sinua vastaan.

Osa kilpailijoista jopa käyttää tätä markkinointistrategianaan. He mollaavat sinua näyttääkseen itse houkuttelevammalta. He yrittävät saattaa sinut huonoon valoon, jotta heidän perustelunsa olisi pätevämpi tai loogisempi.

Vain sinä voit päättää, onnistuuko kilpailija tässä vai ei. Sinulla on valta päättää miten reagoit kilpailijan tapaan toimia.

Mikä yritysblogin tarkoitus tässä tilanteessa on?

Tällaisessa tilanteessa yritysblogin ainoa tehtävä on vahvistaa yrityksen (sinun) ja asiakkaan välistä suhdetta. Yritysblogi ei ole paikka, jossa puolustaudutaan tai hyökätään kilpailijoita vastaan. Sinun ei tarvitse selitellä kilpailijoille, miksi markkinoit tuotteitasi ja palvelujasi juuri niin kuin teet.

Jouduin itse tässä pari vuotta sitten erään toisen bloggaajan hyökkäyksen kohteeksi. Sen sijaan, että hän olisi lähettänyt minulle sähköpostia ja kysynyt, oliko maksuttomassa oppaassa virhe, hän päätti julkaista minusta blogipostauksen. Tässä vastineeni hänelle.

Kuten huomaat, en lähtenyt puolustautumaan tai haukkumaan häntä. Sen sijaan kirjoitin ohjeet, miten lukijani voi toimia samanlaisessa tilanteessa. Käänsin siis negatiivisen kirjoittelun voimavaraksi,  positiiviseksi ja inspiroivaksi lukukokemukseksi. Tämä postaus vahvisti minun suhdettani lukijoihini ja sai minut näyttämään asiantuntevammalta. Samaa suosittelen myös sinulle.

Yritysblogiin tuottamasi sisältö vahvistaa asiakassuhteita pitkällä aikajänteellä. Brändin rakentamiseen, luottamuksen ja uskottavuuden kasvattamiseen, asiantuntijuuden vahvistamiseen ja uusien pitkäaikaisten asiakkaiden hankkimiseen blogi soveltuu erinomaisesti. Tie voi olla pitkä mutta kantaa hedelmää.

Muutosta vastutetaan silloin, kun muutosta eniten tarvitaan

On päivänselvää, että Suomesta löytyy aloja, joissa asiat on tehty pitkään samalla vanhalla kaavalla. Kun markkinapaikalle tulee yritys, joka päättää tehdä asiat eri tavalla, siitä syntyy väistämättä kismaa ja vastakkainasettelua.

Kukaan ei tykkää muutoksesta, vaikka ainoa pysyvä asia maailmassa on muutos. On kivaa tehdä asiat samalla tavalla kuin ennenkin. On kivaa olla siellä omassa pienessä kuplassa ja mukavuusalueen sisäpuolella.

Kun joku särkee tuon kuplan, se pakottaa kilpailijat pois omalta mukavuusalueelta. Heidän on pakko joko taistella vastaan tai yrittää sopeutua. Taistelu muutosta vastaan saa ihmiset reagoimaan usein väärällä tavalla ja hyökkäämään muutoksentekijää vastaan.

Jos näin tapahtuu sinulle, pysähdy ja hengitä. Jätä kommentti 30 minuutiksi olemaan. Tarkastele sitä useammalta eri kannalta. Mieti, mikä todellisuudessa saa kilpailijan reagoimaan. Lue kommentti rauhassa, neturaalisti ja löydä takaa se todellinen syy reaktioon.

Toivotan sinulle voimia ja jaksamista. Olet upea ja vahva yrittäjä. Sinulle ja osaamisellesi on tarve, kysyntä ja paikka tässä maailmassa. Älä anna kilpailijoiden lannistaa. Usko omaan tekemiseen, palvele asiakkaitasi parhaalla mahdollisella tavalla ja anna kilpailijoiden jäädä kauas taakse valituksineen.

Lisätietoja ja resursseja:

P.s. Jos huomaat kilpailijan tai toisen yrittäjän tekevät selkeän virheen, sen sijaan, että hyökkäisit häntä kohtaan julkisesti verkossa, lähetä hänelle sähköpostia ja anna tilaisuus korjata virhe. Me kaikki olemme inhimillisiä olentoja ja virheitä sattuu. Vahvistat omaa mainetta niin asiakkaiden kuin muidenkin yrittäjien silmissä toimimalla hienovaraisesti ja toista kunnioittaen.


Psst…. Pinnaa postaus Pinterestiin, jotta löydät sen myöhemminkin

Kun asiakkaat rakastavat mutta kilpailijat vihaavat

Julkaistu kategoriassa:
tiialogolla

Olen Tiia Konttinen ja autan Sinua erottautumaan kilpailijoista ja muista bloggaajista. Autan Sinua rakentamaan miellyttävän maineen ja timanttisen brändin sisältömarkkinoinnin avulla. Olipa tavoitteesi oppia bloggaamaan tai hyödyntää blogia tulonhankinnassa, olet tullut oikeaan paikkaan.

Tilaa postaukset sähköpostiin

Tilaa tästä uusimmat blogipostaukset suoraan sähköpostiin.

Liity 1 344 tilaajien joukkoon

Tarvitsen apua

Hae Googlesta

Scroll To Top