ARKISTO

Liikevaihdon kasvattamiseen bloggaamalla

Miksi yritysbloggaaminen kannattaa aloittaa?

Miksi yritysbloggaaminen kannattaa aloittaa?

Kirjoittajalta Tiia Konttinen /

Miksi yritysbloggaaminen kannattaa aloittaa? On olemassa lukemattomia syitä, miksi yritysbloggaaminen kannattaa aloittaa. Itse aloitin sen ilmaiseksi markkinointikanavaksi. Helmikuussa 2016 Facebook teki algoritmimuutoksia, joiden takia mainokseni eivät enää näkyneet uusille asiakkaille. Kolme kuukautta kovaa työtä haihtui savuna ilmaan yhdessä yössä. Mietin, haluanko opetella seuraavat kolme kuukautta uudelleen Facebook-mainontaa vai valitsenko tilalle toisen markkinointikanavan. Olin perustanut yritykseni…

2020-vuosikatsaus-tiia-konttinen

2020 Vuosikatsaus 220 529,72 euroa

Kirjoittajalta Tiia Konttinen /

Postaus päivitetty 11.1. | Postaukseen lisätty tieto yritysten yhteismyynneistä Minulla on ollut tapana näin vuoden alussa kertoa hieman, miten päättynyt vuosi on mennyt. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin tehdä hieman erilaisen postauksen, sillä marraskuussa tuli viisi vuotta yrittäjyyttä täyteen ja liiketoiminta on kasvanut hyvin. Haluan tässä postauksessa käydä läpi tätä viiden vuoden matkaa, onnistumisia, haasteita sekä…

Neljä sääntöä, joita noudatan blogissa saadakseni lisää myyntiä

Neljä sääntöä joita noudatan blogissa saadakseni lisää myyntiä

Kirjoittajalta Tiia Konttinen /

Maailma on täynnä sääntöjä, lakeja ja asioita, jotka yksinkertaisesti vain toimivat kerta toisensa jälkeen. Tässä postauksessa kerron neljä sääntöä, joita noudatan blogissa saadakseni lisää myyntiä. Sitä ennen annan muutaman esimerkin tämän blogitekstin aihealueen ulkopuolelta: Sääntö säästämiseen: Laita joka kuukausi 10 % tuloistasi sivuun. Kahden vuoden päästä sinulla on aika iso potti rahaa kasassa. Sääntö sijoittamiseen:…

5 myyntivinkkiä kun sinulla on vähän asiakkaita

5 myyntivinkkiä kun sinulla on vähän asiakkaita

Kirjoittajalta Tiia Konttinen /

5 myyntivinkkiä kun sinulla on vähän asiakkaita. ”Minulla on pieni yleisö ja vähän asiakkaita. Miten minun kannattaisi myydä heille?” Tiedätkö, minulla on asiakas, jonka sähköpostilistalla oli alle 30 henkilöä ja hän onnistui myymään maksullisen työpajan paikat täyteen. Ei ole olemassa liian pientä yleisöä, ettetkö voisi sille myydä. Olen myynyt 356 ihmiselle, 900 nimen sähköpostilistalle ja…

5 syytä miksi asiakkaat eivät osta

5 syytä miksi asiakkaat eivät osta (+ miten korjaat tämän)

Kirjoittajalta Tiia Konttinen /

5 syytä miksi asiakkaat eivät osta. ”Minulla on upea tuote, josta on hyötyä unelma-asiakkaalleni, mutta en saa heitä ostamaan tuotettani. Mitä minun tulisi tehdä?” Varmasti jokainen yrittäjä kokee tämän jossain vaiheessa. Minä ainakin kamppailin tämän kanssa todella pitkään. Olin sitä mieltä, että jokainen tarvitsee tuotteeni, se on sopivan hintainen ja tuo varmasti tuloksia. Mutta en…

8 keinoa kehittyä (yritys)bloggaajana

8 keinoa kehittyä (yritys)bloggaajana

Kirjoittajalta Tiia Konttinen /

8 keinoa kehittyä (yritys)bloggaajana. Aloitin vuonna 2014 kirjoittamaan unelmaonnellisuudesta.blogspot.com-blogia.  Kun aloitin, olin surkea. Alussa en oikeastaan edes ajatellut tienaavani rahaa blogilla. Silloin alkuvaiheessa blogi oli lähinnä tapa purkaa ulos haastavaa elämäntilannetta ja ylipäätään löytää se, mistä unelmoin. Kun vihdoin kipinä syttyi oman uran luomisesta, en ajatellut blogia sen enempää. Blogi tuntui harrastukselta, jotain jota tein,…

5 oivallusta Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ verkkokurssilta, jotka kasvattivat liikevaihtoamme yli miljoonaan euroon

5 oivallusta Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ -verkkokurssilta, jotka kasvattivat liikevaihtoamme yli miljoonaan euroon

Kirjoittajalta Tiia Konttinen /

5 oivallusta Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ -verkkokurssilta, jotka kasvattivat liikevaihtoamme yli miljoonaan euroon. En todellakaan ole mikään ammattimarkkinoija. Minua ahdistaa jo ajatus siitä, että pitäisi tuputtaa yritykseni palveluja ihmisille. Olen koulutukseltani puheterapeutti ja tutkija. Johdan yritystä nimeltä Äännekoulu, jossa tarjoamme puheterapiaa. Tämä kyvyttömyyteni myydä kenellekään mitään kiteytyy silloin, kun istun lapsen koulun joulumarkkinoiden myyntipöydässä. Minun pitäisi tarjota…