Aloitin bloggaamisen “virallisesti” tammikuussa 2014, ilman sen suurempaa tavoitetta.

Aloitin bloggaamisen puhtaasti väylänä purkaa omia ajatuksia ja tuntemuksia työuupumuksen takia.

Mitä enemmän kirjoitin, sitä enemmän minulle alkoi tulla tunne, että tämä on se “mun juttu”. Tiesin jo keväällä 2014, että pankkiura on takanapäin, sillä olin uupunut työssäni kaksi kertaa ja kolmatta en enää halunnut kokea.

Bloggaaminen kiehtoi minua entistä enemmän. Aloin haaveilemaan yrittäjän urasta ja siitä, että voisin blogini kautta auttaa ihmisiä. ”Miten minä voisin auttaa muita?” Oli kysymys, johon palasin joka ilta useiden viikkojen ajan.

Ei väliä, kunhan vain saan auttaa.

Niinpä suunnistin Bloggeriin ja perustin ”Dream About Happiness” blogin. Ensin ajattelin kirjoittaa suomeksi sekä englanniksi mutta kirjoitetun englanninkielen taitoni oli niiiiin ruosteessa, että päätin siirtyä puhtaasti suomenkieliseksi bloggaajaksi. Ja niin ”Unelma Onnellisuudesta” blogi sai alkunsa.
 

Bloggaajasta ammattilaiseksi – voiko yhdessä yössä menestyä?

Olen vuodesta 2007 lähtien tiennyt, että bloggaamalla voi ansaita rahaa. Tiesin myös, että jos perustan yrityksen jonain päivänä, tarvitsen tulonlähteen, jonka avulla liiketoimintani pysyy pystyssä. Blogin perustamisesta meni vielä vajaa 2 vuotta ennen kuin perustin yritykseni.
 

Voi sitä tuskaa mitä blogin kirjoittamisesta syntyi! Mitä kirjoitan? Lukeeko kukaan? Miten blogi toimii teknisesti? Mitä pitää ottaa huomioon? Kirjoitanko omalla nimellä, nimettömästi vai nimimerkillä? Kysymyksiä oli satoja ja mitä enemmän bloggasin, sitä enemmän kysymyksiä tuntui ilmestyvän. TUSKAA!

Otin yhteyttä menestyneisiin bloggaajiin ja kysyin heiltä neuvoja. Yksikään ei koskaan vastannut minulle takaisin. Olipa yksinäinen olo. Fiilis oli vähän sellainen, että en kuulu joukkoon. En ole ”pätevä” bloggaamaan vaikka eihän siihen mitään pätevyyttä tarvita.

bloggaajasta ammattilaiseksi

Mutta periksiantamaton kun olen, en halunnut luovuttaa. Päätin opiskella bloggaamista itsenäisesti, vaikka tiesin sen vievän aikaa. Sanon aina, että menestykseen tarvitaan joko aikaa tai rahaa ja työttömänä, aloittelevana bloggaajana ylimääräistä rahaa ei todellakaan ollut.

2 vuoden aikana kirjoitin artikkeleita, seurasin Google Analyticsiä, mikä sai ihmiset liikkeelle ja mikä ei. Oliko otsikko hyvä, miten pitkään lukija viihtyi artikkelissa ja blogissa ja mitkä olivat ne suosituimmat tekstit. Monta oivallusta matkan varrella tuli saatua.

Mutta sitten koitti päivä, kun oli tehtävä päätös. Haluanko jatkaa (harrastelija)bloggaajana vai haluanko lähteä tavoittelemaan jotain, mikä tuntuu olevan mahdotonta Suomessa? Voisiko minusta tulla ammattilaisbloggaaja? Olisiko minulla ”riittävästi pätevyyttä liittyä bloggaajien timanttiliigaan”?

Hittovie, miksei olisi! Kuka sen päättää paitsi minä? Onhan tässä ennenkin tuulimyllyjä vastaan taisteltu. Jos muut ovat pystyneet siihen, miksen minäkin?!

Matka tuosta päätöksestä tähän päivään on ollut – mielenkiintoinen. Valehtelisin, jos sanoisin, että se on ollut ruusuilla tanssimista, sillä useamman kerran on ollut se fiilis, että tämä oli nyt tässä. Mutta ei. Kun periksiantamattomuuden siemen on syvälle sisälle istutettu, se ei vain anna minun luovuttaa. Koska tiedän, mitä tapahtuu, jos luovutan:

Koko homma alkaa sen jälkeen nollasta, KUN haluan aloittaa bloggaamisen uudestaan. Ja tiedän, että se päivä koittaisi vielä.

Olen rakentanut bloggaamisesta unelmatyöni, joka muutti elämäni täysin.

Herään joka aamu innoissani, enkä malta odottaa, että pääsen töihin. Oikeastaan, en voi edes puhua töistä, koska bloggaaminen ei tunnu työltä. Voin kirjoittaa artikkeleita ja markkinoida niitä kotisohvalta, laturinnokasta (tosin vain kesällä), kahvilasta, junasta… Reissaan ympäri Suomea ja läppäri kulkee uskollisesti mukana. Ideapark, Joensuu, Kuopio, Helsinki. Mikä vapaudentunne!

Mitä hyvää päätöksestäni on seurannut?

Minulla ei ole ollut esimiestä kahteen vuoteen (31.8.2014 oli viimeinen työpäivä Nordeassa), olen vapaa elämään ja nauttimaan sellaisesta elämästä kuin haluan, voin matkustaa Suomessa ja ulkomailla silloin kuin siltä tuntuu (ja lasten lomat antavat myöten) 😀

Yrityksen liikevaihto on keskimäärin 5.000,00 € – 7.000,00 € kuukaudessa. Se on melkein triplasti, mitä ansaitsin bruttona henkilökohtaisena pankkineuvojana Nordeassa.

Ja mikä parasta. Saan auttaa ja opettaa muita saavuttamaan samankaltaisia tuloksia bloggaamalla! Wuhuu!

Hyödynnän bloggaamista yritystoiminnassani seuraavasti:

  • se on ilmainen markkinointikanava
  • autan muita yrittäjiä rakentamaan blogeistaan asiakasmagneetteja
  • tuotan ilmaista sisältöä heille, kenellä ei ole mahdollisuutta ostaa maksullisia tuotteitani
  • avaan liiketoimintani ”saloja” konkreettisten tulojen kautta JA
  • pyrin todistamaan, että mikä tahansa tässä elämässä on mahdollista, KUN on valmis tekemään töitä sen eteen.

 

Oletko sinä yrittäjä, joka kaipaa markkinointikanavakseen jotain, mikä tuo enemmän asiakkaita mutta kuluttaa vähemmän rahaa?

Vai oletko kotiäiti, joka haluaa jäädä lasten kanssa kotiin ja tehdä ”töitä” kotoa käsin?

Kenties olet lopen kyllästynyt oravanpyörään ja kaipaat vapautta olla, tehdä ja saada niitä asioita, joista iltaisin haaveilet.

Saatat olet työtön ja mietit, miten voisit hyödyntää bloggaamista työnhankkimisessa.

Joka tapauksessa, jos luet tätä artikkelia, olet kiinnostunut bloggaamisesta ja haluat rakentaa siitä itsellesi väylän saavuttaa niitä unelmia, joista iltaisin haaveilet.

 

* * * * * * * * *

”Menestys on sitä, että voit herätä joka aamu onnellisena ja tehdä just sitä, mikä tekee sut onnelliseksi.” – Saara S. Aalto

* * * * * * * * *

 

”Älä sano, että taivas on rajana, kun kuussa on jalanjälkiä…” 

* * * * * * * * *

Haluatko oppia bloggaamaan ”oikein”? Kaipaatko blogiisi lisää lukijoita, ilmaista näkyvyyttä, strategista näkemystä, tietoa siitä, mitä oikeasti kannattaa tehdä ja mitä ei? Onko sinulla tsiljoona kysymystä bloggaamisesta mutta kukaan ei tunnu osaavan tai haluavan antaa sinulle niihin vastauksia?

Minä haluan, että sinun blogisi menestyy juuri sillä tavalla kuin sinusta parhaimmalta tuntuu. Jos haluat enemmän lukijoita, haluan auttaa sinua siinä. Jos haluat enemmän asiakkaita, haluan auttaa sinua siinä. Jos haluat rakentaa bloggaamisesta tulovirtaa, haluan auttaa sinua siinä.

Ja olen valmis vastaamaan jokaiseen bloggaamiseen liittyvään kysymykseen (vaikka niitä olisi se tsiljoona), joita mielessäsi tällä hetkellä on.

bloggaajasta ammattilaiseksi

Osaan kysymyksistä olen jo vastannut  Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ -verkkovalmennuksessa, kuten tämä sähköposti kertoo:

bloggaajasta ammattilaiseksi

Jotta säästäisin sekä sinun, muiden opiskelijoiden että omaa aikaani, suosittelen lämpimästi, että tulet mukaan Bloggaajasta Ammattilaiseksi -verkkovalmennukseen ja opiskelet 12 viikkoa bloggaamisen saloja.

Saat tietää siellä juuri niitä asioita, joita kukaan ei ole sinulle ennen kertonut. Vaikka valmennus kestää 12 viikkoa, valmennusmateriaalit ovat sinun käytettävissäsi sen jälkeen, joten voit opiskella rauhassa omaan tahtiin ja omaan aikatauluun soveltaen.

Opiskelun lomassa mieleesi heräävät kysymykset voit kysyä joko suoraan valmennusalustalla tai meidän upeassa opiskelija-Facebook-yhteisössä, johon pääset osallistumaan parin viikon kuluttua opiskelun aloituksesta.

Olen aktiivisesti mukana keskustelussa ja jos joskus käy niin, että en syystä tai toisesta pääse vastaamaan, jo valmennuksen käyneillä opiskelijoilla on tietotaitoa, jonka he mielellään jakavat kanssasi.

”Valmennus maksaa varmaan maltaita… Ei minulla ole varaa.”

On totta, että verkkovalmennus on maksullinen. Kuten jo aikaisemminkin kerroin, menestymiseen tarvitaan jompaa kumpaa: joko aikaa tai rahaa. Sinun ei ole missään nimessä pakko osallistua verkkovalmennukseen ja maksaa siitä. Tulen avaamaan bloggaamista myös täällä blogissani.

Mutta haluan kertoa sinulle, että on täysin mahdotonta opettaa kaikkea, mitä tiedän, pelkästään blogissa. Yhden viikon valmennusmateriaalin kirjoittaminen auki vaatisi vähintään 15 blogiartikkelia.

Sen lisäksi kaikki opastusvideot, joita on parisenkymmentä. Puhutaan oikeasti yhteensä 200 artikkelista. Sen lisäksi, että kirjoitan yrittäjyydestä, vaurastumisesta ja omasta taloudesta.

Vaikka kirjoittaisin 2 artikkelia viikossa, minulta kuluisi 100 viikkoa kirjoittaa kaikki opettamani asiat auki. Ja pakko on myöntää, että videoiden kautta opettaminen on huomattavasti helpompaa kuin kirjoitetussa muodossa.

Meillä kun tahtoo olla toisinaan kiire, emmekä lue kaikkea sanasta sanaan ja sitten tulee niitä ikäviä väärinymmäryksiä.

Action Steps:

 

Jos sinulle tuli mieleen mitään kysyttävää verkkovalmennuksesta, voit lähettää minulle sähköpostia osoitteella tiia (at) tiiakonttinen.fi tai kommentoida tämän blogipostauksen alle. Vastaan sinulle erittäin mielelläni 🙂