Bloggaaja makkarankuoressa – ei kiitos!

Joko sinä olet saavuttanut sen autuaan olotilan, jossa teet töitä tai bloggaat muutaman tunnin viikossa, rahaa tulee tilille tasaisena virtana ja olo on kevyt ja hyvävointinen? Tähänhän me tähtäämme, eikö totta?bloggaaja makkarankuoressa

Tiedän, että tämä unelma on mahdollista saavuttaa. Hyväksyn sen, että se ei tapahdu päivässä eikä kahdessa eikä vuodessakaan.

Silloin tällöin törmään tilanteeseen, jossa joudun punnitsemaan, mihin oikeastaan keskitän energiani.

Olisi niin paljon ihania ideoita toteutettavaksi, upeita ihmisiä tavattavaksi ja bisnestäkin pitäisi pyörittää. Mitä enemmän uusia ideoita putkahtaa mieleen, sitä vaikeampaa fokuksen pitäminen on.

Tästä syystä olen aikatauluttanut työni äärimmilleen. Niin äärimmäisyyksiin, että yksikin yllättävä tilanne ja koko aikataulu ja työ leviää käsiin. Ei mitenkään haluttu tilanne mutta tällä hetkellä se on näin.

Kun aikataulu on tiukka ja kiire hengittää niskaan, on hyvin helppo unohtaa se kaikista tärkein asia: omasta jaksamisesta huolehtiminen.

Jos laiminlyön tämän, huomaan nopeasti miten ajatukset ja ideat kapenevat. Mitä kapeammaksi ajatukset käyvät, sitä vaikeampaa on nähdä sitä hyvää, mitä elämässä ja työssä on.

Päivärutiinit

Tänä aamuna heräsin kli 4.03. Toinen kissoista herätti. Nykyään tämä ”herätyskello” on enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Onneksi! Suurimman osan aamuista Pörrö antaa minun nukkua 6.00.

Aamua alkaa siis aikaisin. Herättyäni juon heti kaksi lasillista vettä ja keitän aamukahvin, jonka nautin lämpöiseen villatakkiin kääriytyneenä. Klo 8.00 yleensä keitän puuron tai syön tomaatti-sipuli-munakkaan.

Kun avaan läppärin ensimmäisen kerran klo 6.30 (tiedän, tiedän), joinakin aamuina aamupala venyy lähemmäs 9.30. Kuten tänäänkin. Siitäpä se ruokarytmi sitten menee omia menojaan.

Lounasta syön 11-12 välillä. Kahvitauko on aina klo 14.00. Jos se venyy yli 15, jätän kahvin juomatta. Mitä myöhemään kahvinjuonti menee, sitä vaikeampaa nukahtaminen on. En voi ymmärtää niitä ihmisiä, jotka keittävät kahvia illalla ja nukahtavat helposti!

Iltaruoka vaihtelee 16.30 – 19.00 välillä. Iltapala noin 20.00 ja sitten viimeistään klo 22.00 nukkumaan.

Ruokailujen väliin jää hyvin aikaa töiden tekemiselle 😀 Päiviin mahtuu monta erilaista tapahtumaan, hammaslääkärikäynneistä perheneuvolaan ja skypestä konsultointiin.

Mitä kiireisempiä päivät ovat, sitä vähemmän muistan syödä. Sitä enemmän napostelen ja sitä tukalampi olotilastani tulee. Keho vatvoo turvotuksen ja nälän välimaastossa. Vilkaisu peiliin muistuttaa aina karusta totuudesta. Siksi olenkin pyrkinyt välttämään peilejä mahdollisuuksien mukaan 😉

Oravanpyörä joka ei pyöri iloisesti

Mitä tästä kierteestä seuraa? Suurimpana on varmasti häpeä. Häpeä siitä, että pitäisi tehdä jotain mutta ei vain ehdi. Aikataulu on pelkkä tekosyy, sillä tiedän monia ihmisiä, jotka pysyvät hyväkuntoisina kiireestä huolimatta.

Tiedostan, että tekemättömyyden taustalla on joku muu syy. Olenkin aikan sanonut, että painonpudotus tapahtuu korvien välissä, ei koskaan ruokalautasella.

On aina helpompi vedota johonkin tekosyyhyn, kuin mennä omalta mukavuusalueelta pois ja tehdä se mitä pitää. Omalla kohdallani en voi vedota sairauteen tai saamattomuuteen.

Miksi hyvinvointi on rempallaan, on puhtaasi haluttomuus kohdata se syy, jonka johdosta painoa on vuosien aikana kertynyt. Mikä vieläkin ärsyttävämpää, tiedän tasan tarkkaan, mikä se syy on. ”Tieto lisää tuskaa…” vai miten se meni? 😀

Tiedän kuitenkin, että ilman tämän asian kohtaamista ja käsittelyä, elämä tulee olemaan kuten tähänkin saakka:

  • syömistä mitä sattuu
  • liikkumattomuutta
  • työnarkomaniaa

Onneksi apunani on jo Lauri. Mutta tiedän, että Laurin lisäksi tarvitsen rinnalleni toisen henkilön, Katjan. Pidän Katjan tyylistä kohdata ”ei-hyvinvoiva” ihminen. Katja ei tuomitse ketään, hän on lempeä mutta jämäkkä, ymmärtäväinen ja hyväksyy ihmiset sellaisina kuin he ovat.

Juteltiin eilen Katjan kanssa skypessä. Sanoin, miten helppoa oli tulla hänen verkkokurssilleen, koska siellä ei joudu kohtaamaan sitä toista häpeää: muiden arvostelevia katseita.

Se katse

Vaikka monet pt:t puhuvat sen puolesta, että kuntosaleilla jokainen on yhtä tärkeä, mukaan mahtuu aina niitä treenaajia, jotka arvostelevilla katseillaan murentavat orastavan itsetunnon. Kun huomaat sen yhden tympeän katsen, joka mittaa sinua päästä varpaisiin, voit olla varma, että salille ei tee mieli enää lähteä.

Koulukiusattuna välttelen viimeiseen asti nauruntirskahduksia selän takana. Supattelua ja hiljaisuutta, kun tulen huoneeseen. Mieluummin menen sinne kauppaan ja ostan sen suklaapatukan, kuin altistan itseäni muiden arvostelulle.

Osaatko yhtään arvioida, miten paljon rohkeutta se vaatii 40+ kg ylipainoisen ihmisen mennä ensimmäistä kertaa kuntosalille arvostelevien silmien alle? Treenivaatteisiin sonnustautuneena, joka saa ihmisen näyttämään lähinnä makkarankuorelta kuin terveeltä ja hyvinvoivalta ihmiseltä.

Siksi oman kodin turvassa tehtävät harjoitukset ovat enemmän kuin tervetullut vaihtoehto. Tottakai kaikki riippuu lopulta minusta.

Kuten äskenkin sanoin, on niin paljon helpompaa keksiä itselleen tekemistä, kuin ottaa se mittanauha esiin, merkitä tarvittavat mitat, etsiä pölyttynyt vaaka sängyn alta ja katsoa, mitä 40-vuotinen taival on saanut aikaan.

Tarvitseeko bloggaajan (minun) olla bikinikunnossa kesään mennessä? Ei tietenkään. Mutta mitä paremmin osaan pitää huolta itsestäni, sitä enemmän pystyn antamaan lukijoille, yhteistyökumppaneille ja ennen kaikkea itselleni hyvää mieltä, inspiraatiota ja motivaatiota.

Rakastan tätä työtä ja haluan tehdä tätä mahdollisimman pitkään. Istumatyö, niska-hartia-jumit ja selkäkivut vaikuttavat pitkällä tähtäimellä negatiivisesti luovuuteen. Siksi oma henkilökohtainen 6 kuukauden projekti on nyt polkaistu käyntiin.

Enkä malta odottaa, millaisen lopputuloksen saan aikaan.

Henkilökohtaisen projektin kaksi osa-aluetta on käynnissä Laurin ja Katjan kulkiessa rinnalla. Miltä sinun elämäsi näyttää, jos aloitat oman projektisi tänään?