Olen vuosien aikana puhunut paljon siitä, miten blogilla ja bloggaamalla voi saada tuloja. Yrittäjälle blogi on loistava ilmainen markkinointikanava.

Saan usein kuulla, että blogi on vain harrastus ja että sitä ylläpidetään omaksi hyödyksi ja huviksi. Ja sehän on oikeasti hienoa! Mutta mitä enemmän blogia kirjoittaa sitä enemmän alkaa pikkuhiljaa toivomaan, että

  • olisipa blogilla enemmän lukijoita
  • saisinpa enemmän kommentteja
  • jakaisipa joku postauksia
  • tulisipa tästä edes vähän taloudellista hyötyä, kun tähän kuitenkin käyttää aikaa

Ja se on ihan ymmärrettävää!

Haluan sinun tietävän, että bloggaaminen ei ole enää samanlaista kuin se oli vielä 5 vuotta sitten. Varsinkin, jos tavoitteenasi on jonain päivänä saada rahaa bloggaamalla.

Se, mitä tarvitset, on ajatusmallin muutos. Sinun tulee ajatella blogiasi aivan uudesta näkökulmasta. Jos haluat kasvattaa lukijamäärää ja saada jonain päivänä tuloja, sinun tulee ajatella blogiasi tämän kaiken perustana.

Moni ajattelee, että blogi on ”lopputulos”, joka saavutetaan. Itse asiassa niin minäkin kuvittelin vielä 3 vuotta sitten. Kuten moni muukin, perustin blogin puhtaasti väyläksi purkaa omia ajatuksiani. Kuvittelin, että kunhan vain saan blogin perustettua, se riittää.

Mutta pettymys oli aikamoinen, kun tajusin, että pelkkä blogin olemassaolo ei riitä tuomaan tuloja. Kolme vuotta sitten, yritin saada tuloja Google Adsense mainoksilla, affiliate-linkeillä ja sponsoroiduilla postauksilla – heikoin tuloksin.

Kun olin riittävän pitkään hakannut päätäni seinään, ymmärsin, että näiden keinojen hyödyntäminen on sama, kuin minulla olisi edelleen pomo, joka sanelee mitä minun pitää tehdä.

Kun muutin ajatusmaailmaani siihen suuntaan, missä se nyt on, palaset alkoivat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen.

Aloin ymmärtää mikä merkitys blogin lukijamäärän kasvattamisella on tulojen hankkimisen kannalta. Aloin ymmärtää, että seuraajat sosiaalisessa mediassa eivät ole sama asia, kuin sähköpostilistalla olevat lukijat. Ja ymmärsin, että saadakseni helpotusta bloggaamiseen, minun on alettava ajattelemaan blogiani koko toimintani perustana, kalliona, jonka päälle rakennan.

Ajattele blogia työkaluna, apuvälineenä, jonka avulla kasvatat lukijamäärää ja mahdollista asiakaspohjaa. Ajattele blogiasi brändisi tärkeimpänä osa-alueena. Ajattele sitä kohtaamispaikkana, jossa lukijoilla, asiakkailla ja sinulla on hyvä olla.

Ja jos haluat saada tuloja blogisi avulla, sinun tulee tehdä muutakin kuin vain kirjoittaa blogipostauksia.

Minulle se ”muutakin” on kirjoittaa e-kirjoja ja rakentaa verkkokursseja. Olen sitä mieltä, että jokaisella on jotain uniikkia annettavaa. Jokainen on omalla tavallaan kokemusasiantuntija. Ja siksi bloggaajat ja yrittäjät ovat minun mielestäni loistavia kirjoittamaan e-kirjoja ja rakentamaan verkkokursseja omien kokemustensa ympärille.